Hyppää sisältöön

Berlusconin arvostelijat lähtevät hallituksesta

Italiassa kaksi ministeriä on eronnut pääministeri Silvio Berlusconin hallituksesta. Ministerit tukevat parlamentin puhemiestä Gianfranco Finiä, joka on entinen Berlusconin liittolainen, mutta johtaa nyt tämän vastaista rintamaa.

Eronneet ministerit ovat Eurooppaministeri Andrea Ronchi ja apulaisteollisuusministeri Adolfo Urso. Lisäksi heidän lähimmät avustajiensa jättivät eroanomuksensa hallitusviroistaan.

Erot eivät ilmeisesti vaikuta Berlusconin kykyyn johtaa hallitusta, mutta ne korostavat poliittisen krisiin syvyyttä. Kriisi saattaa johtaa uusiin parlamenttivaaleihin lähikuukausien aikana.

Ministeri Adolfo Urso sanoi tv-haastattelussa, että ryhmä haluaa uuden enemmistöhallituksen ja uuden poliittisen uudistusohjelman. Berlussconi on Urson mielestä piiloutunut hallituspalatsiinsa kuin bunkkeriin.

Gianfranco Fini johtaa Tulevaisuus ja vapaus -nimistä liikettä. Liikkeen edustaja sanoi, että Berlusconin hallituksen tilalle on saatava kansallisen yhtenäisyyden hallitus, jossa ovat mukana myös keskusta-vasemmistolaiset oppositiopuolueet.

Fini on syyttänyt Berlusconia, että hän johtaa hallitusta kuin omia liikeyrityksiään. Fini on paheksunut myös useita korruptio - ja seksiskandaaleja, joihin Berlusconi on yhdistetty, ja vaatinut pääministerin eroa.

74-vuotiaan Berlusconin suosio on alimmillaan vuoden 2008 vaalivoiton jälkeen. Hallituksen luottamus mitataan äänestyksessä ensi kuussa sen jälkeen, kun parlamentti on hyväksynyt ensi vuoden budjetin.