Lyhytelokuva on armollinen tapa harjoitella

Lyhytelokuvafestivaali Kettupäivät järjestetään 27. kertaa ja tänä vuonna on 109 teosta. Elokuvaa opiskelevalle oman teoksen esittäminen yleisölle on sekä jännittävää että palkitsevaa.

lyhytelokuvat
Lyhytelokuvaohjaajat Emmi-Sofia Markkanen, Aino Suni ja Anna-Sofia Nylund.
Ohjaajat Emmi-Sofia Markkanen, Aino Suni ja Anna-Sofia Nylund kisaavat opiskelijafiktioiden sarjassa.YLE Helsinki

– Yleisön reaktioiden seuraaminen jännittää aina, mutta on myös tosi mukavaa jos tuntee saavansa hyvää palautetta, sanoo Aino Suni.

Sunilta esitettiin opiskelijafiktioiden sarjassa kaksi teosta, Niin paljon sinua haluaisin ja Korpin laulu. Lyhytelokuva on ohjaajan mielestä armollinen tapa harjoitella elokuvakerrontaa.

– Mieluiten käytän sen kolme minuuttia kuin kolme tuntia katsojan ajasta näyttääkseni jotain mikä on melkein... siellä, Aino Suni sanoo hymyillen.

Opiskelijatoverin palaute tärkeää

Emmi-Sofia Markkasen ohjaama 12-minuuttinen Toivon murusia kertoo 90-luvun laman aikana tiukassa taloustilanteessa kipuilevasta lapsiperheestä, jossa realiteettien runnoma isä yrittää pitää kirjakauppaansa pystyssä.

– Olin itse myös käsikirjoittajana. Varmaan noin vuoden prosessi, kun sitä kirjoitettiin aika rauhalliseen tahtiin. Pari viikkoa kuvattiin ja sitten leikattiin ja se valmistui viime keväänä, kertoo Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskelija Emmi-Sofia Markkanen.

Samassa opinahjossa opiskeleva Aino Suni kertoo, että kollegiaalinen tuki on tärkeää.

– Vaikka ollaan kaikki vielä oppimisen vaiheessa, mielestäni pitäisi sekä kannustaa, mutta antaa myös hyvää palautetta, joka auttaa kaveria. Ei vain hymistellä, Suni sanoo.

Emmi-Sofia Markkasen ohjauksessa oli useita kuvauspaikkoja ja työryhmässä oli mukana 30 henkeä, silti ohjaajalla piti olla langat tiukasti käsissään.

– Piti etsiä oikeanlaiset huoltoasemat, autot ja rakennukset. Lokaatioiden etsimisessä oli kova työ, Markkanen sanoo.

Idea vaikka sarjakuvasta

Nylands svenska yrkeshögskolassa opiskelevan Anna-Sofia Nylundin Stuvade Känslor tapahtuu yhdessä huoneessa, näyttelijöitä on kolme. Absurdi kani-hahmo häiriköi nuoren parin orastavaa rakkaussuhdetta ja treffejä. Hullunkurinen idea lähti sarjakuvasta.

– Ajattelin, että kani voisi olla hyvä, koska se on aina surrealistinen, Nylund sanoo.

Opiskelijafiktion sarjassa nähtyjen lyhytelokuvien kesto vaihteli neljästä minuutista 22 minuuttiin. Lyhyt muoto vaatii tiukan käsikirjoituksen.

– Ehkä käsikirjoitus on se vaikein juttu, kun sen pitäisi toimia alusta loppuun, Anna-Sofia Nylund aprikoi.

Kaikilla kolmella on tavoitteena saada teoksensa myös tv-esitykseen. Anna-Sofia Nylundilla on jo sovittu tv-esityksestä FST-kanavalla 24. marraskuuta.

– Tv-esitys on aloittelevalle tekijälle mahtava meriitti, Aino Suni myöntää kannustavasti.

Kettupäivät jatkuvat kulttuurikompleksi Andorrassa lauantaihin 20. marraskuuta asti.

Lähteet: YLE Helsinki/ Ville Mättö