Ihan ehta kemikaali-Alli tässä terve!

Kemikaaleja lasten leluissa, kemikaaleja uusissa autoissa... pääseekö niitä enää pakoon? Sannimari Lehtilä katsoo peiliin ja kertoo, kuka sieltä katsoo vastaan.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Hiljattain uutisoitiin, että vaatekaupoissa myyjät alkoivat oireilla vaatteisiin lisättyjen kemikaalien takia. Aiemmin syksyllä kuultiin, että kauppakuiteista oli löydetty vaarallisia kemikaaleja. Nyt kemikaalikeskustelu on siirtynyt kosmetiikkatuotteisiin. Kosmetiikkatuotteiden sanotaan sisältävän paljon kemikaaleja, joiden vaikutuksia ihmisille ei tunneta.

Sanovat, että kaunis on kaunis ilman meikkiäkin ja ruma on ruma vaikka kuinka meikkaisi.

Tästäkin sanonnasta huolimatta moni meistä naisista aamuisin niin sanotusti piirtää itselleen silmät päähän ja huitaisee siinä samalla vähän muutakin tököttiä kasvoihin, sananlaskuista piittaamatta. Näille leveysasteille syntyneinä naisina saamme onneksi itse päättää sen, minkä näköisiä olemme ja kuinka paljon kosmetiikkaa käytämme.

Kaikki eivät meikkaamista ymmärrä. Olen muun muassa kuullut, että jokunenkin mies on joskus äimistellyt, miksi nainen käy ensin suihkussa pesemässä itsensä puhtaaksi ja sen jälkeen töpöttää naamansa taas täyteen kaikenlaista pakkelia.

Hullultahan tuo kuulostaa, mutta naisilla nyt on hullutuksensa. Vaan ristiriitaisuutta on välillä miestenkin touhuissa.

”Kyllä saunapuhdas nainen on paras!”, huutaa suomalainen äijä keskustelupalstalla ja klikkaa sitten itsensä sivustoille, joilla photoshopatut silikoni- ja botoxkimulit paljastavat itsestään enemmän kuin oma vaimo kotona uskaltaisi ikinä. "Kilpaile siinä sitten, sellaisena saunapuhtaana", ajattelee nainen.

Mutta ongelmallisinta meikkitouhuissa ei nykyisin enää olekaan se, mitä muut siitä ajattelevat. Keskustelu on siirtynyt nyt siihen, mitä meikkituotteet ja ylipäänsä kaikki muu kosmetiikka voi aiheuttaa käyttäjälle tai käyttäjän vatsassa kasvavalle lapselle.

Maailma on täynnä kemikaaleja. Niitä on huonekaluissa, autoissa, ihan kaikkialla. Toivottavasti ihmiset alkavat pian saada oikeaa tietoa asioista. En kylläkään osaa sanoa, mistä osoitteesta tutkittua tietoa oikeasti pitäisi kysellä. Sitä ei taida oikein kukaan tietää.

Joka tapauksessa meidän kaikkien kosmetiikkaa käyttävien kannattaisi nyt katsoa peiliin hieman toisella tapaa, edes kerran.

Sieltä taitaa katsoa takaisin ihan ehta kemikaali-Alli tai kemikaali-Ali, käytti sitten meikkiä tai ei.