1. yle.fi
  2. Uutiset

Kaksi Vivaldin sonaattia löytyi arkiston kätköistä

Britanniassa on löydetty kaksi aiemmin tuntematonta Antonio Vivaldin viulusonaattia, jotka olivat hautautuneet arkiston kätköihin 270 vuodeksi, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Asiantuntija arvioi, että teknisesti suhteellisen yksinkertaiset sonaatit on tarkoitettu amatööreille. Toinen niistä saa ensiesityksensä sunnuntaina Liverpoolissa.

kulttuuri

Sonaatit löytyivät edesmenneen liikemiehen Gerald Coken 180-sivuisesta kokoelmasta, kun se lahjoitettiin Lontoon Founding Museumille vuonna 2008 ja museo alkoi luetteloida kokoelmaa.

Vuosina 1715 - 1725 kootussa kokoelmassa oli myös George Friedrich Händellin, Acrangello Corellin ja Henry Prucellin sävellyksiä.

Liverpoolin Hope-yliopiston Vivaldi-asiantuntija Michael Talbot on tutkinut sonaattien autenttisuuden. Myös kokoelmassa sonaatit olivat Vivaldin nimissä, mutta ne todettiin aiemmin tuntemattomiksi vasta, kun kokoelmaa luetteloitiin.

Toinen sonaateista, Sonaatti C, saa ensiesityksensä sunnuntaina Liverpoolin Hope-yliopistossa.

Vuosina 1678 - 1741 elänyt italialaissäveltäjä Antonio Vivaldi sävelsi lähes 50 oopperaa, yli 500 konserttoa ja noin 90 sonaattia. Hänen tunnetuin teoksensa on Neljä vuodenaikaa.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi