1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Paavi hyväksyisi kondomien käytön tietyissä erityistilanteissa

Katolisen kirkon johtaja, paavi Benedictus XVI, sanoo uudessa kirjassa, että kondomien käyttö on oikeutettua tietyissä, rajoitetuissa tapauksissa HI-viruksen leviämisen torjumiseksi. Katolinen kirkko on pitkään jyrkästi vastustanut kondomien käyttöä.

Paavi vihki tämänpäiväisen kokouksen päätteeksi 24 uutta kardinaalia Pietarinkirkossa. Kuva: EPA / Giuseppe Giglia

Paavi Benedictus XVI kommentoi kondomikysymystä saksalaiselle journalistille Peter Seewaldille antamassaan haastattelussa, joka ilmestyy lähiaikoina kirjana. Vatikaanin sanomalehti julkaisi otteita kirjasta lauantaina.

Benedictus sanoi, että kondomien käyttö voisi olla oikeutettua yksittäisissä tapauksissa, vaikka se ei olisikaan moraalinen ratkaisu.

Paavin mielestä esimerkiksi prostituoidut voisivat käyttää kondomia estääkseen aidsin leviämisen. Tämä olisi paavin mielestä ensimmäinen askel kohti moraalisuutta.

- Voi olla perusteltuja yksittäistapauksia, esimerkiksi kun prostituoitu käyttää kondomia, joissa tämä voi olla ensimmäinen askel kohti moraalisuutta, ensimmäinen vastuullisuuden osoitus, kohti sen tiedostamista, että kaikki ei ole sallittua eikä ihminen voi tehdä mitä tahansa hän haluaa, paavi Benedictus XVI sanoi haastattelussa.

Alun perin saksankielisessä haastattelussa paavi käyttää prostituoidusta saksan kielen miespuolista muotoa, ein Prostituierter. Vatikaanin lehdessä julkaistuissa italiankielisissä otteissa sana on käännetty naispuoliseen muotoon.

Paavi kuitenkin korosti, että kondomit eivät ole hänen mielestään oikea ja moraalinen tapa taistella HI-virusta vastaan.

Eräät katolisen kirkon johtajat ovat aiemmin puhuneet, että kondomien rajoitettu käyttö tietyissä tapauksissa voisi olla pienempi paha verrattuna HIV-tartuntojen leviämiseen, mutta paavi ei ole aiemmin maininnut tätä mahdollisuutta.

Katolinen kirkko on perinteisesti suhtautunut kielteisesti kaikenlaiseen ehkäisyyn lukuunottamatta sukupuoliyhteydestä pidättäytymistä.

Vatikaania on usein jyrkästi arvosteltu sen tiukasta kondomilinjauksesta, jonka katsotaan vaikeuttaneen taistelua aidsia ja muita sukupuolitauteja vastaan katolisen kirkon vaikutuspiirissä.