1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Annan: Syyria lupaa kunnioittaa tulitaukoa

Syyrian hallitus on luvannut kunnioittaa tulitaukoa, kertoo YK:n ja Arabiliiton Syyria-lähettiläs Kofi Annan. Annanin mukaan Syyria on vakuuttanut asian hänelle, kertoo uutistoimisto Reuters.

Ulkomaat

Kofi Annan sanoo, että mikäli kaikki osapuolet noudattavat taukoa, Syyrian tilanne paranee torstaiaamuun kello kuuteen mennessä, kertoo Reuters.

Rauhansuunnitelman mukaan Syyrian olisi pitänyt aloittaa joukkojensa vetäminen eilen tiistaina. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Syyrian joukot jatkoivat taisteluja. Syyria veti kyllä sotilaita pois joiltain alueilta, mutta vastaavasti siirti heti toisiin kohteisiin.

Rauhansuunnitelman toinen takaraja on huomenna torstaina, jolloin taistelujen on suunnitelman mukaan lopputtava.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi