11 pidätettiin terrori-iskun suunnittelusta Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa

Yksitoista ihmistä on pidätetty Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa terrori-iskun suunnittelusta. Belgialaisen syyttäjäviranomaisen mukaan pidätetyt valmistelivat iskevänsä Belgiassa. Pidätettyjen kerrotaan kuuluvan islamistiseen äärijärjestöön.

Ulkomaat

Epäillyt ovat kotoisin Belgiasta, Hollannista, Marokosta ja Tshetsheniasta. Useimmat heistä asuvat Antwerpenissä Belgiassa - heidät pidätettiin tiistaina eri maissa järjestetyissä kotietsinnöissä.

Syyttäjän mukaan "kansainvälinen jihadistinen organisaatio" käytti iskun suunnittelussa islamistista nettisivustoa Ansar Al Mujahedinia.

Ryhmällä kerrotaan olevan yhteyksiä Venäjän Pohjois-Kaukasuksella toimiviin ääriryhmiin, joiden tavoitteena on islamilainen valtio Tshetshenian, Dagestanin ja Ingushian alueella.

Brysselissä myös toinen pidätysaalto

Uutistoimisto AFP:n mukaan Brysselissä pidätettiin vähän myöhemmin 15 muuta henkilöä, joiden epäillään yrittäneen rekrytoida taistelijoita Irakiin ja Afganistaniin.

Länsimaiden turvallisuusviranomaiset ovat varoittaneet terroristiverkosto al-Qaidan mahdollisesti suunnittelevan Euroopassa samantyyppisiä iskuja, joita ääriryhmät tekivät Intiassa Mumbaissa 2008.

Terrorivaroituksia ovat antaneet Yhdysvallat, Saksa, Japani, Britannia ja Ranska.

Lähteet: AP, AFP