Yo-kirjoituksien hinta laskemassa

Ylioppilaskirjoitusten vuosien varrella kohonneet koemaksut ovat siirtymässä osittain valtion maksettaviksi. Tämä tarkoittaa halvempaa ylioppilastutkintoa lukio-opiskelijalle. Ehdotus kuuluu opetusministeriön muistioon merkittävästä lukiokoulutusremontista, jossa opiskelija saisi keskittyä itseään kiinnostaviin aineisiin eikä pakollisiin yksittäiskursseihin.

Kotimaa

Ministeriön työryhmän puheenjohtaja Eeva-Riitta Pirhonen kertoo, että ylioppilaskirjoitusten koemaksut ovat nousseet noin kahden vuoden välein. Pirhosen mukaan opiskelijan taloudellista taakkaa tulee siirtää valtion menoiksi.

Tällä haavaa perusmaksu on 27 euroa ja koekohtainen maksu 28 euroa.

- Esimerkiksi sen jälkeen kun reaalikoe muuttui ainekohtaiseksi, maksut ovat vain nousseet. Sinänsä joku koemaksu on hyvä pitää ihan tehokkuuden kannalta, ettei kokeeseen tulla huviksi, kertoo Pirhonen.

Tutkinnot myöntävä ja kirjoitukset tarkastava ylioppilaslautakunta rahoittaa toimintansa koemaksuilla.

Pakollisia kursseja pois

Esitettyyn lukioremonttiin kuuluu myös isoja sisältömuutoksia. Työryhmän mukaan lukiolaisilla on liikaa pakollisia kursseja.

Valtakunnallisesti yhteisiä kursseja karsittaisiin, ja opiskelijat voisivat yhä enemmän keskittyä yksilöllisiin opintoihin. Lukion oppimäärän työryhmä säilyttäisi nykyisellään.

Kehittämisryhmä luovutti ehdotuksensa tänään opetusministeri Henna Virkkuselle.

- Lukion roolin vahvistaminen korkeakouluopintoihin johtavana yleissivistävänä koulutuksena tulee ottaa seuraavien vuosien keskeiseksi kohteeksi, Virkkunen sanoo.

Oppiaineet ryhmiteltäisiin jatkossa seitsemään kokonaisuuteen. Ne olisivat matematiikka, luonnontieteet, äidinkieli ja vieraat kielet, etiikka/uskonto/elämänkatsomus, kulttuuri ja historia, taiteet ja liikunta sekä yhteiskunta.

Paljon puhuttu ylioppilaskirjoitusten tietokoneistaminen pitäisi kehittämisryhmän mielestä aloittaa asteittain vuodesta 2014. Myös opetusministeri Virkkusen aiemmin väläyttämä maahanmuuttajien lukiokoulutuksen esivalmennus on muistiossa – opetusjakson pituudeksi ehdotetaan yhtä vuotta.

Lähteet: YLE Uutiset