EU:n tuore tutkimus: Laihduttaja tarvitsee paljon proteiinia

Laihdutetut kilot pysyvät parhaiten poissa, jos syö runsaasti proteiineja ja välttää liikoja rasvoja ja huonoja hiilihydraatteja, kuten tavallista vaaleaa leipää, perunaa ja valkoista riisiä.

terveys
Finelin mukaan yhdessä keskikokoisessa keitetyssä kananmunassa on 6,9 grammaa proteiinia.
Finelin mukaan yhdessä keskikokoisessa keitetyssä kananmunassa on 6,9 grammaa proteiinia.Arja Lento / YLE

EU:n rahoittaman Diogenes-tutkimuksen havainto on merkittävä, sillä se viittaa virallisten ravitsemussuositusten olevan riittämättömiä estämään ylipainon palaamista laihduttamisen jälkeen.

Tutkimukseen osallistui 772 eurooppalaisperhettä, joissa ainakin yksi aikuinen oli ylipainoinen. Ylipainoiset aikuiset laitettiin kahdeksaksi viikoksi vähäkaloriselle laihdutuskuurille, minkä jälkeen he noudattivat yhtä viidestä vähärasvaisesta ruokavaliosta puolen vuoden ajan. Kuurin aikana he laihtuivat keskimäärin 11 kiloa.

Ruokavaliot vaihtelivat sen mukaan, miten paljon proteiineja niissä oli ja minkälaisia hiilihydraatteja niihin valittiin. Vertailun vuoksi yksi ryhmä noudatti virallisia ravitsemussuosituksia ilman hiilihydraattirajoituksia.

Parhaaksi paljastui ruokavalio, jossa noin neljännes päivittäisestä energiantarpeesta tyydytettiin eläin- ja kasviproteiineilla ja syödyt hiilihydraatit olivat glykeemiseltä indeksiltään alhaisia eli ne nostivat veren sokeripitoisuutta hitaasti ja kohtuullisesti. Tällaisia ovat muun muassa vihannekset ja täysjyväviljat.

Kyseistä ruokavaliota noudattaneista useammat jatkoivat tutkimuksen loppuun, ja he myös lihoivat vähemmän seurannan aikana.

Proteiineista apua myös lasten painonhallintaan

Seurannan aikana runsaasti proteiineja syöneille painoa kertyi 930 grammaa vähemmän kuin niille, joiden ruoassa oli vähän proteiineja. Alhaisen glykeemisen indeksin ryhmissä paino nousi puolestaan 950 grammaa vähemmän kuin korkean indeksin ryhmissä.

Eniten painoa tuli takaisin niille, joiden ruokavalio koostui korkean glykeemisen indeksin hiilihydraateista ja vähästä proteiinista. He lihoivat keskimäärin 1,67 kiloa. Korkean glykeemisen indeksin ruoat, kuten sokeri, peruna ja teollisesti jalostettu valkoinen vehnä, nostavat veren sokeripitoisuutta nopeasti ja paljon, millä on monia haitallisia aineenvaihdunnallisia vaikutuksia.

Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että lisäämällä proteiinien saantia ja välttämällä huonoja hiilihydraatteja laihduttamisen tulokset jäävät todennäköisemmin pysyviksi. Ruokailumuutosten ansiosta monissa perheissä myös ylipainoiset lapset laihtuivat, vaikka heidän ei oletettu laihduttavan.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim