KyAMK säästi miljoonia nipistämällä tilaa

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on säästänyt peräti 35 miljoonaa euroa karsimalla ylimääräisiä tilojaan. Säästöä tulee niin ylläpito- kuin remonttikustannuksistakin.

ammattikorkeakoulut
YLE / Jani Aarnio

Ammattikorkeakoulu on toimintojaan keskittämällä vähentänyt tilastaan noin 18 000 neliömetriä vuodesta 2007 lähtien. KyAMK on esimerkiksi keskittänyt Kouvolan toimintaansa Kasarminmäelle, ja siirtänyt metsäalan ja merenkulun saman katon alle toimipisteeseensä Kotkan Metsolaan.

Tällä hetkellä ammattikorkeakoululla on 48 000 neliömetriä tilaa, jossa on ylimääräistä vielä 7 000 neliön verran. Tavoitekokoon päästään, kun ammattikorkeakoulu luopuu Kuusankosken toimipisteestään ja Mussalon laboratoriosta.

KyAMKin rehtori Ragnar Lundqvist uskoo, että tiivistäminen on piristänyt opiskelijoita ja henkilökuntaa muutenkin.

- Suurin osa opiskelijoista ja henkilökunnasta ovat kokeneet tämän hyvänä asiana. Yhteisöllisyys kasvaa ja yhdistyselämä on vilkkaampaa.

Lundqvisti kertoo myös, että vapaaehtoisille kursseille on helpompi saada opiskelijoita, kun opiskelijat eivät ole hajallaan. Varsinkin kielikurssien järjestäminen on Lundqvistin mukaan helpottunut.

Lähteet: YLE Kymenlaakso