Tutkimus: Yli puoli miljoonaa kuolee vuosittain passiiviseen tupakointiin

Passiivinen tupakointi tappaa jopa 600 000 ihmistä vuosittain. Muiden ihmisten sauhutteluun kuolevista lähes kolmannes on lapsia, kertoo ensimmäinen maailmanlaajuinen arvio.

terveys
Tupakkka savuaa.
YLE

Yksi sadasta kuolemasta johtuu passiivisesta tupakoinnista, paljastaa uusi Maailman terveysjärjestö WHO:n julkaisema tutkimus. Brittiläisessä The Lancet -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan läheisten tupakoinnin johdosta henkensä menetti vuonna 2004 maailmanlaajuisesti noin 600 000 ihmistä.

Maailman tupakoimattomista ihmisistä lähes 40 prosenttia altistuu tupakansavulle. Savun todetaan aiheuttavan muun muassa keuhkosyöpää, sydänsairauksia ja astmaa myös niille ihmisille, jotka eivät itse polta.

Lapset kärsivät kehitysmaissa

Tutkimuksen mukaan passiiviseen tupakointiin kuolee huolestuttavan paljon lapsia, jotka kärsivät etenkin kotonaan vanhempiensa tupakoinnista. Lapsia arvellaan menehtyvän 165 000 vuodessa,

Hälyttävää on, että kaksi kolmasosaa passiivisen tupakoinnin aiheuttamista lapsikuolemista tapahtuu Afrikassa ja eteläisessä Aasiassa. Tutkimuksen mukaan tupakoinnista vapaat kodit ja julkiset tilat ovatkin normi vain osassa maailmaa.

WHO:n tutkijoiden mukaan vain 7,4 prosenttia maailman väestöstä asuu alueilla, joilla noudatetaan vakavasti otettavia tupakkalakeja. Siellä missä tupakointi on kielletty esimerkiksi baareissa ja ravintoloissa, on passiivisen tupakoinnin aiheuttamien terveysriskien havaittu pienentyneen parhaimmillaan jopa 90 prosenttia.

Lähteet: Reuters, AFP