Alaston ase -tähti Leslie Nielsen on kuollut

Elokuvanäyttelijä Leslie Nielsen on kuollut. Kanadalaissyntyinen Nielsen tunnetaan muun muassa rooleistaan Alaston ase- ja Hei, me lennetään -komedioissa. Nielsen oli kuollessaan 84-vuotias.

kulttuuri
Leslie Nielsen
Leslie NielsenJerry Angelica / EPA

Nielsen menehtyi sunnuntaina sairaalassa lähellä kotiaan Fort Lauderdalessa Floridassa. Kuolinsyyksi on kerrottu keuhkokuume.

Nielsen teki pitkän uran sekä televisiossa että elokuvissa. Hän opiskeli näyttelemistä Torontossa ja New Yorkissa ja teki ensimmäisen suuremman tv-roolinsa Studio One -sarjassa vuonna 1950. Hollywood-debyyttinsä Nielsen teki vuonna 1954 elokuvassa The Vagabond King.

Suuri yleisö muistaa Nielsenin kuitenkin parhaiten rooleista 80- ja 90-lukujen Hei, me lennetään- ja Alaston ase -elokuvista. Hänen viimeisiä töitään olivat esiintymiset Scary Movie -parodiaelokuvissa 2000-luvulla.

Lähteet: Reuters, AFP