Ennustaja ilmestyy muutosten aikana

Kiihtyvä muutostahti ajaa ihmiset etsimään yksinkertaisia vastauksia monimutkaistuvaan maailmanmenoon. Muuttuva maailma luo markkinat empatiakykyisille ennustajille, joita etsitään jopa työpaikkailmoituksissa.

Kotimaa
Korttipakka.
Yle

Ennustajille suunnattu työpaikkailmoitus katosi pikaisesti Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimiston nettisivuilta. Työnhakuilmoituksessa Ambrosia-niminen yritys etsi ennustajia ja selvännäkijöitä. Vaikka ilmoitus poistui sivuilta reilu viikko sitten, ehti työtä hakea noin 200 ennustajantaitoiseksi ilmoittautunutta ihmistä, kertoi yrityksen edustaja Kalevassa.

Tieteellis-kriittistä ajattelua tukevan Skepsis ry:n Oulun edustajan, Juha Vuorion mukaan tapaus kertoo, että ihminen ei ole hirveästi muuttunut, vaikka tekninen ja koulutuksellinen taso ovat nousseet. Vielä nykyaikana ihmiset esiintyvät tosissaan ennustajana ja toiset suostuvat siitä maksamaan.

- Yksi syy siihen on se, että ihmiset haluavat ehkä yksikertaisimpia vastauksia ongelmiin. Nykymaailma on monelle ehkä muuttunut liian monimutkaiseksi, huomauttaa Juha Vuorio.

Skeptikon arvioin mukaan nykyajan muutostahti suurempi, kuin se on koskaan ihmiskunnan historiassa ollut. Juuri sellaisissa olosuhteissa ihmiset turvautuvat paranormaaleihin asioihin.

- Monella on myös taipumus siihen. Ja jos on kysyntää, on aina myös tarjontaa. Toisaalta joskus voi olla kyse myös siitä, että ihminen hakee vain keskustelukumppania.

Empatiakyky auttaa esiintymään ennustajana

Vuorio sanoo, ettei itse ole koskaan tavannut selvännäkijäntaidoista ihmistä, mutta uskoo, että usein löytyy kaikkeen yliluonnolliseen myös selitys. Hänen mukaan selvännäkijänä esiintyvällä ihmisellä on usein keskimääräistä suurempi empatiakyky ja hän pystyy hyvin tulkitsemaan toista osapuolta.

- Voi myös olla, että ennustajana esiintyvä henkilö esittää vain ovelia kysymyksiä ja pystyy tulkitsemaan toista sitä kautta, lisää Vuorio.

- Näyttä myös siltä, että monilla ihmisillä on valikoiva muisti. Jos ihminen haluaa uskoa jotain, hän muistaa juuri ne asiat, mitkä tukevat uskomusta.

Lähteet: YLE Oulu / Riho Laurisaar