Koe uusi yle.fi

Uusipaavalniemeä uhkaa jättituen takaisinperintä

Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemeä (ps.) uhkaa mittavien valtionavustusten takaisinperintä. Ylen A-studion tietojen mukaan opetusministeriön virkamiehet suunnittelevat tarkastusiskua Uusipaavalniemen curlinghalliin.

talous
Markku Uusipaavalniemi
uusis.fi

Uusipaavalniemi perusti vuonna 2000 Oulunkylän curlinghalli Oy -nimisen yrityksen. Opetusministeriö myönsi vuonna 2001 hallin rakentamiseen noin 240 000 euron rakennusavustuksen.

Viime keväänä ministeriö karhusi Uusipaavalniemeltä selvitystä hankkeen etenemisestä. Ministeriön rakennustarkastajan Mauri Peltovuoren mukaan saatu selvitys oli riittämätön. Käytännössä curlinghalli ei ole edelleenkään valmis.

Uusipaavalniemi kertoi A-studiolle, ettei hänellä ole tietoa, milloin halli valmistuu. Lisäksi Uusipaavalniemi kertoi, ettei hän ole kuullut opetusministeriön suunnittelemasta tarkastusiskusta.

- En ole tällaista tietoa nähnyt, mitä te sanotte. Mutta tervetuloa vain, tietenkin, Uusipaavalniemi sanoi A-studiolle opetusministeriön virkamiehiin viitaten.

Uusipaavalniemi sai aikoinaan rahaa myös Maailman curlingliitolta. Liitto antoi halliprojektiin 250 000 dollaria ilmaista rahaa. Liiton kehityspäällikkö Richard Harding kertoi A-studiolle, että Maailman curlingliitto kokee tulleensa harhaanjohdetuksi. Hardingin mukaan Uusipaavalniemen hallin piti olla aktiiviharrastajien käytössä mutta käytännössä jääaikaa on myyty etenkin yrityksille.

Uusipaavalniemen halliyhtiö on rapakunnossa, ja sillä on useita tilinpäätöksiä toimittamatta kaupparekisteriin. Patentti- ja rekisterihallitus on karhunnut vuoden 2006 tilinpäätöstä tuhansien eurojen uhkasakon voimin mutta turhaan.

Lähteet: YLE Uutiset