1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Finnairille kovaa kritiikkiä

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) näkee Finnairin toiminnassa ehkä viitteitä jo lievästä painostamisesta. Hän sanoi YLE Radio 1:n Ykkösaamussa pitävänsä rajuina myös Finnairin suunnitelmia työn mahdollisesta siirtämisestä ulkomaille.

Korhosen mielestä Finnairin neuvottelukulttuuriin näyttää kuuluvan menetelmiä, joita suomalaisessa työmarkkinakäytännössä ei ole juurikaan näkynyt. Hän sanoi, että esillä on ehkä viitteitä jo lievästä painostamisesta ja uhkien maalaamisesta kovin synkillä väreillä.

Korhonen sanoi myös, että valtio-omistajan on puututtava asiaan, jos Finnair alkaa siirtää työtä ulkomaille. Yhtiön johto on kertonut pohtivansa asiaa ja vaativansa henkilökunnalta sopeutumista muuttuneeseen kilpailutilanteeseen.

-Jos valtion näkökulma lähtee myös siitä, että nostetaan kädet pystyyn ja alistutaan ympäristön paineeseen tekemättä kaikkea mahdollista ennen sitä, ei se missään nimessä voi olla niin, Korhonen sanoi.

Myös TU arvostelee

Finnairin toimintaa arvostelee voimakkaasti myös Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne. Rinne sanoi pitävänsä erittäin harkitsemattomana sitä, että yritys syyttää henkilökuntaa ja ammattiliittoja joustamattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä toimialan radikaalissa muutoksessa.

Rinne muistuttaa, että henkilöstö on osallistunut yrityksen säästötalkoisiin monilla tavoilla ja tekee nyt korkeasti tuottavaa työtä entistä vähemmällä työntekijämäärällä.

-Näyttää vakavasti siltä, että Finnair hakee mitä tahansa keppihevosta, jolla pääsee toteuttamaan yhtiön ääneen lausumat tavoitteet töiden ulkoistuksista partnereille ja halvan työvoiman maihin. Tämä halutaan laittaa henkilöstön ja sitä edustavien ammattiliittojen syyksi, Rinne sanoo.