Postinjakajan ei parane sotkea liian lujaa

Alkutalvi on ollut selvästi tavallista ankarampi. Marraskuun puolivälistä alkanut pakkaskausi ei osoita loppumisen merkkejä. Viime yö oli Uudellamaalla monin paikoin talven kylmin.

Talvisää
Posteljooni ajaa oranssilla polkupyörällä talvisessa taajamamaisemassa.
Alkutalvi on ollut selvästi tavallista ankarampi. Marraskuun puolivälistä alkanut pakkaskausi ei osoita loppumisen merkkejä. Viime yö oli Uudellamaalla monin paikoin talven kylmin.

Ankaran talven purevuutta lisäävät Jäämereltä puhaltavat pohjoisen tuulet. Tuusulan Hyrylässä postinjakoon päästiin tiistaiaamuna 17 asteen pakkaskelissä.

Postityöntekijä Tiina Kantojärvi kertoo, että pakkassäiden kestäessä kerrospukeutuminen on ollut jokapäiväistä puuhaa.

- Minusta tuntuu, että olisi edellisvuosia kylmempää. Joskus ei ole edes lunta maassa tähän aikaa vuodesta, mennään ihan sulan kelin aikaa vielä marraskuussa, että kyllä se on vähän poikkeuksellista että on näin paljon lunta ja pakkasta.

Pyörällä on poljettava rauhallisesti, ettei kerrospukeutuminen pukkaisi hikeä pintaan kerrostaloissa.

- Kyllähän siellä rapussa hiki tulee, niin että joskus heittää päällimmäistä rappukäytävään ja pukea sitten päällensä kun lähtee, joskus täytyy tehdä näinkin, kertoo Kantojärvi .

Hän sanoo, että aikaa reitillä kuluu nyt jonkin verran enemmän, mutta lumisade on postinjakajalle pakkasta pahempi. Kantojärvi sanoo, että marraskuussa oli edellisillä viikoilla kaksi sellaista päivää, jolloin lumi teki kelistä painajaismaisen raskaan, kun pyörää piti työntää auraamattomilla teillä.

Ilmatieteenlaitoksen viranomaissääpäivystyksen meteorologi Ari-Juhani Punkka vahvistaa postijakajan havainnot marraskuun lopun säiden ankaruudesta.

- Hyvänä esimerkkinä voisi ottaa Maarianhaminan missä meni yli 100 vuotta vanha ennätys rikki sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

- Marraskuun alkupuoli oli siinä määrin erilainen, että tämä kylmä spurtti kuun loppupuolella ei ehkä riitä kääntämään tätä sinne kovin kylmien kuukausien kategoriaan, arvelee meteorologi Punkka.

Helsingin Kaisaniemen kylmin marraskuu on vuodelta 1925, jolloin kuukauden keskilämpötila oli -4 astetta ja lämpimintä oli vuonna 2000 jolloin mitattiin + 5,5 asteen keskilämpö.

Keskiviikkona joulukuun ensimmäisenä päivänä nähdään millaisena tämä vuosi jää Ilmatieteenlaitoksen säätilastoihin.

Lähteet: YLE Helsinki