Miksi uuden kortin saaminen kestää?

Uuden pankkikortin saaminen kuolletetun tilalle kestää yllättävän pitkään. Asiakas voi olla parikin viikkoa ilman pankkikorttia, jolloin laskujen maksamiset ja rahan nostaminen vaikeutuvat. Osuuspankista selitetään, että kortin toimitus on se vaihe, mikä vie aikaa.

Kotimaa
Nainen laittaa pankkikorttia maksuautomaattiin.
YLE

- Käytännössä kortin tilausaika muodostuu kahdesta eri vaiheesta; korttivalmistajan valmistusajasta sekä kortin toimittamisesta valmistajalta asiakkaalle. Esimerkiksi Osuuspankissa visakortit valmistuvat tilausta seuraavana pankkipäivänä, eli itse valmistumisaika on kovinkin lyhyt. Tästä seuraavana pankkipäivänä kortit postitetaan eteenpäin. Pisin aika prosessissa on siis kortin toimittaminen asiakkaalle joko suoraan kotiin, tai hänen haluamaansa konttoriin, Länsi-Suomen Osuuspankin yksityispankin johtaja Sari Lehtinen selvittää.

Osuuspankista kerrotaan asiakkaalle, että kortin saaminen voi kestää sen kaksikin viikkoa. Varsinaisesti kortti valmistuu jo tilausta seuraavana päivänä. Kiiretilanteissa, kuten ulkomaanmatkan lähestyessä, kortin saapumista voi myös nopeuttaa.

- Kortti on mahdollista noutaa myös muun muassa Luottokunnan palvelupisteestä Helsingistä. Asiakas saa silloin kortin muutaman päivän sisällä, Lehtinen kertoo.

Maksut verkossa, nostot kassalta

Pankkikortitta eläminen tulee pian hankalaksi. Moni on tottunut nostamaan rahaa automaatista, toiset maksavat kaikki ostoksensa kortilla.

- Laskut maksetaan verkkopalvelun kautta, siihen kortitta oleminen ei vaikuta. Muilta osin asiakkaan tulee käyttää joko muita voimassa olevia kortteja, tai varautua käteisellä väliaikaan, Lehtinen kertoo.

- Jos asiakkaalla ei ole muuta korttia hallussaan, silloin yksi vaihtoehto on tulla nostamaan henkilökohtaisesti kassalta rahaa.

Pankilla on myös tarjolla väliaikainen kortti - mutta sitä kannattaa itse osata pyytää.

- Hyvin harvoissa tapauksissa asiakkaat tarvitsevat väliajalle korttia. Mutta jos sellaiselle on akuutti tarve, meillä on edelleenkin pikarahakortti olemassa. Se on automaattinostokortti.

Lähteet: YLE Satakunta