Lämmitysöljyn toimittajilla riittää kiirettä

Öljylämmittäjien kannattaa olla nyt tarkkana, sillä pitkä pakkasjakso, vuodenvaihteessa tuleva veronkorotus sekä öljynmyynnille perinteisesti kiireinen joulunalusaika pitkittää toimitusaikoja melkeinpä kaikilla öljyntoimittajilla. Oilpori Ky:n Markku Vihermaa kehottaa hoitamaan öljytilauksen ennen kuun puolta väliä, mikäli mielii öljytäydennystä vielä tänä vuonna.

öljy
Markku Vihermaa työssään öljyauton kanssa.
Jari Pelkonen / Yle

Lämmitysöljyn toimittajilla riittää kiirettä joulun alla. Marraskuun pitkän pakkasjakson jälkeen tilauksia on alkanut sataa entistä tiheämmin, mutta Satakunnassa toimitusajat ovat vielä pysyneet kohtuullisina. Esimerkiksi Oilpori Ky:n Markku Vihermaa pystyy toimittamaan öljyä vielä noin viikon toimitusajan sisällä.

- Joulukuun puoleen väliin mennessä kannattaa tilaus hoitaa. Loppukuu on sellainen, että silloin ei kukaan takaa enää mitään, Vihermaa kertoo.

Öljynmyynnin ennustetaan ruuhkautuvan vielä joulukuussa, sillä lämmitysöljyn vero on nousemassa vuodenvaihteen jälkeen. Valtioneuvosto ei ole vielä vahvistanut tarkkoja summia, mutta markkinoilla veronkorotuksen on arvioitu olevan useita senttejä litraa kohden.

Lähteet: YLE Satakunta