Alice Cooper Iron Maidenin mukana Helsinkiin

Iron Maidenin ensi kesän Helsingin-konsertissa esiintyy myös rock-legenda Alice Cooper. Hän käynnistää konsertti-illan Olympiastadionilla 8. heinäkuuta.

viihde
Alice Cooper Sonispheressä Porissa 2010
Tomi Mikola

Alice Cooperilla on ollut valtava vaikutus rockin kehitykseen ja hänen usein kuvaillaankin perustaneen shock rock -musiikkigenren. 62-vuotias legenda on lähes 40 vuotta kestäneellä urallaan myynyt miljoonia albumeita ympäri maailmaa.

Elokuussa julkaistun albumin nimeä kantavalla The Final Frontier -kiertueella Iron Maiden esittelee uuden settilistansa ja show’nsa. Albumi vietti kolme viikkoa Suomen albumilistan ykkössijalla ja on myynyt platinaa. Kyseessä on Iron Maidenin kolmas albumi, joka on noussut suoraan listaykköseksi Suomessa.

Iron Maiden esiintyi viimeksi stadionkonserteissa Suomessa kesällä 2008, tuolloin yhtye myi loppuun sekä Helsingin Olympiastadionin että Tampereen Ratinan stadionin. Kuluneena kesänä yhtye nähtiin pääesiintyjänä Porin Sonisphere Festivalilla, jossa se esiintyi 40 000 fanilleen.

Lähteet: YLE Uutiset