Jorma Tommila on erikoisen joulupukin jäljillä

Rare Exportsin äijäenergia pelastaa pohjoisen kylän lapset kotimaisessa elokuvassa. Jorma Tommila näytteli elokuvan pääroolit yhdessä poikansa Onnin kanssa. Sukulainen löytyi myös kameran takaa.

Jalmari Helander
Jorma Tommila ei kadehtinut tonttuja esittäneiden norjalaisten mieskuorolaisten alastonrooleja Rare Exports -elokuvassa.YLE / Katja Oittinen

Rare Exports on Jalmari Helanderin ensimmäinen pitkä elokuva. Erikoisen joulutarinan alku löytyy Helanderin tekemistä kahdesta lyhytelokuvasta, jotka ovat Youtubessa nousseet klassikkoiksi.

Jo niissä yhdessä pääosassa nähdään Helanderin siskon mies Jorma Tommila ja tämän poika Onni.

- Tämä oli ensimmäinen kerta kun näyttelimme yhdessä, ja pystyimme harjoittelemaan kohtauksia jo etukäteen. Kuvauspaikalla Norjassa pääsimme suoraan hommiin, Tommila kertoo.

- Oli se helpompaa ja erilaista tehdä töitä oman pojan kanssa. Ehkä oli jotenkin herkempi kun kohtaus sitä vaati, ja koko tarinassa oli erilainen kiinnekohta.

Rare Exports on ensi-illassa 3. joulukuuta, ja lisää entisestään jo nyt ennätysyleisön keränneen kotimaisen elokuvan katsojamäärää.

Jouluperinteitä on, mutta usko pukkiin on mennyttä

Tommila sanoo perheessään vietettävän perinteistä joulua, mutta paljastaa menettäneensä uskonsa joulupukkiin neljävuotiaana. Asian laita selvisi hänen tunnistettuaan isosiskonsa pukinparran takaa.

- Siitä huolimatta joulupukki kävi meillä sen jälkeenkin, ja aina se minuakin jännitti.

Rare Exports antaa Helanderin mukaan elokuvassaan vastauksen siihen, miksi joulupukki pelottaa useita lapsia. Että ehkäpä syytä onkin.

Elokuva kuvattiin Pohjois-Norjassa pienessä Överbygdin kylässä, missä Tommilakin vietti kuukauden päivät.

- Siellä oli myös sotilastukikohta, eikä meitä sen kummemmin pidetty silmällä. Paikallisen mieskuoron rooleja tonttuina en kadehdi yhtään, sillä kuvausolosuhteet olivat hyvin talviset, Tommila naurahtaa elokuvan alastonrooleista.

Lähteet: YLE Kainuu / Katja Oittinen