Maamme-laulu soi myös liitoskunnissa

Suomen itsenäisyys on kovaa valuuttaa myös liitoskunnissa. Itsenäisyysjuhlia järjestetään usein järjestöjen voimin. Myös seurakunnat ovat vahvasti mukana sulautuneiden kuntien juhlissa.

Kuntauudistus
Kuvassa liehuva Suomen lippu.
Anssi Leppänen / Yle

Toiseen kuntaan sulautuneiden kuntien oma identiteetti on ollut viime vuosina kovasti pinnalla.

Kuntaliitoksen ei haluta kadottavan vanhaa yhteisöllisyyttää. Yksi osoitus tästä on se, että Suomen itsenäisyyttä halutaan muistaa, vaikka taustalle pitääkin usein hankkia uusi järjestäjä. Innostus omasta itsenäisyysjuhlasta ei tunnu haihtuvan, vaikka liitoksesta olisikin kulunut jo vuosikymmeniä.

Esimerkiksi kaikki Saloon kaksi vuotta sitten liittyneet kunnat järjestävät omat itsenäisyysjuhlansa.

Maamme-laulu kajahtaa juhlan merkiksi myös mm. Rymättylässä, Merimaskussa, Velkualla ja Alastarossa.

70-luvulla Uuteenkaupunkiin liittynyt Pyhämaa juhlii niinikään Suomen itsenäisyyttä.

90-luvulla Uuteenkaupunkiin sulautuneen Kalannin itsenäisyyspäivän juhlassa tarjoillaan pula-ajan luukeittoa ja sikurin juurista tehtyä korviketta.