Kotimaiselle elokuvalle odotetaan ennätysviikonloppua

Kotimaisen elokuvan odotetaan yltävän tässä viikonvaihteessa uuteen katsojaennätykseen. Suomen elokuvasäätiö ennakoi, että suomalaisen elokuvan katsojamäärä ylittää viikonlopun aikana 1,8 miljoonan rajan. Yhtä suuriin lukuihin ei ole aiemmin päästy tv- ja videoaikakaudella.

kotimaiset elokuvat
Severi Heikkilä pyöräilee metsätiellä
Severi Heikkilä Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvassa.Jolle Onnismaa / Nordiskfilm

Marraskuun lopussa kotimainen elokuva oli kerännyt jo yli 1 770 000 katsojaa. Nykytilastoinnin aikana enemmän lippuja on myyty vain vuonna 1978, jolloin kotimaista elokuvaa kävi katsomassa 1 790 000 ihmistä.

Teatterilevitykseen on tullut tänä vuonna yli 20 kotimaista elokuvaa. Joulukuun vetonaulan ennustetaan olevan Jalmari Helanderin ohjaama jännitysfantasia Rare Exports, joka sai ensi-iltansa perjantaina.

Vuoden katsotuin kotimainen elokuva on ollut Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, joka on kerännyt lähes 330 000 katsojaa.

Lähteet: YLE Uutiset