1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Roska-auto romahdutti sillan

Jalankulkusilta on sortunut Turussa Uittamon kaupunginosassa lauantaina aamupäivällä. Onnettomuus sattui, kun jätteenkuljetusauton ylärakenteet ottivat siltaan kiinni. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Kotimaan uutiset
Romahtanut kävelysilta.
Kävelysilta romahti Turun Uittamolla.YLE / Sami Tammi

Ratsumiehenkadulla sijaitseva betonirakenteinen ylikulku hajosi pahasti keskikohdastaan.

- Ajoneuvon katon päällä oleva nosturin varsi otti kiinni kaiderakenteisiin ja romahdutti valtaosan sillasta. Irronneet betonirakenteet levisivät ympäriinsä ja tukkivat liikenteen, kertoo päivystävä palomestari Timo Saarinen.

Saarisen mukaan matkassa oli runsaasti hyvää tuuria, sillä sillalla ei ollut jalankulkijoita eikä lähettyvillä ollut muita ajoneuvoja. Muutama viikko sitten Helsingissä yksi henkilö menehtyi vastaavan tyyppisessä siltaturmassa.

Alueen puhdistus- ja raivaustoimet kestivät pari tuntia. Betonilohkareita siirtämään tilattiin iso nosturi. Kaupungin linja-autotkin joutuivat kiertämään onnettomuuspaikan, mikä sotki hieman julkista liikennettä.

Liikenne palautui normaaliksi puoli yhden aikoihin iltapäivästä.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi