Ristipääruuvimeisseli

On niin noloa saada joululahja, kun ei ole itse muistanut lahjan antajaa. Vaikka toinen olisi lahjan arvoinen monta kertaa enemmän kuin itse. Satu Aaltonen muistuttaa myös joulun tärkeimmästä työkalusta.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
kuvaaja: Sami Tammi

Kyllä minä niin joulumieleni pahoitin, sanoisi Tuomas Kyrön mielensäpahoittaja tähän paikkaan. Kyllä ei ole helppoa edes joulun alla muistaa kaikkia arjen pelastajia, ei ihmisiä eikä esineitä.

Aloitetaan esineistä. Lapsiperheissä tiedetään, että erilaisia paristoja pitää varata jouluksi kilokaupalla. Muuten leluhamsteri hyytyy jo tapanina ja hamsterinhoitajalta pääsee parku.

Mutta! Ei riitä, että on vaihtoparistoja. Tarvitaan ristipääruuvimeisseli. Ilman sitä ei hamsterin vatsa aukene.

Eikä muutenkaan tule joulua ilman ristipääruuvimeisseliä. Kas kun leluvalmistajat ovat yhdessä päättäneet, että lelun irrottaminen pakkauksestaan on perheitä yhdistävä elämys. Radio-ohjattava auto on pultattu kiinni alustaansa niin että pysyy. Täten julistan ristipääruuvimeisselin pakolliseksi varusteeksi jokaisen äitiolennon käsilaukkuun.

Sitten on tämä ihmisten muistaminen. Sukulaiset ja ystävät harvoin unohtuvat listoilta. Mutta entä kaikki he, joita ilman arki ei suju, päiväkodin tädit ja muut?

Viime vuonna mokasin pahasti. Siivooja oli jättänyt keittiön pöydälle suklaata ja pienet paketit lapsille, enkä itse ollut muistanut häntä mitenkään. Tyly akka.

Kerron vielä jutun siitä, miten maaseudulla muistetaan lähimmäistä.

Kävi niin, että mökin ukko lähti viemään naapurille joulukukkaa. Naapuri ei ollut tähän varautunut, mutta hätävarana oli sentään suklaarasia, jonka saattoi ojentaa vastalahjaksi.

Mökin ukko oli menossa naapurin luota suoraan joulukuusimetsään. Hän päätti jättää suklaarasian jätekatoksen luo odottamaan paluutaan. Kun kuusi oli hankittu, suklaarasian tilalla oli vain pieni lappunen. ”Kiitos muistamisesta ja hyvää joulua, terveisin postinkantaja.”

Lähteet: Satu Aaltonen / YLE Turku