Oras keskittää tuotantoaan Raumalle ja Puolaan

Oras-konserni sulkee tuotannon Leksvikin tehtaalla tammikuusta 2012 lähtien ja osa tuotannosta siirtyy Rauman tehtaalle. Norjan ylivoimaisesti suosituimman suihkuhanan, Oras Oramixin, valmistus siirtyy Rauman tehtaalle.

Oras
Nainen työssään Oraksen hanalinjalla.
Teemu Juhola / YLE

Oras-konsernin norjalaisen tytäryhtiön Oras Armatur AS:n hallitus on päättänyt perjantaina 3. joulukuuta lopettaa tuotannon Leksvikin tehtaalla tammikuusta 2012 lähtien. Tästä johtuen osa tuotannosta siirtyy Rauman ja Puolan Olesnon tehtaille ja ei-strateginen osa ulkoistetaan Oraksen nykyisen käytännön mukaisesti.

Leksvikin tehtaan sulkemisen myötä Norjan ylivoimaisesti suosituimman suihkuhanan, Oras Oramixin, valmistus siirtyy Rauman tehtaalle. Tulevien kuukausien aikana tehdään päätökset siitä, missä muita osia tullaan valmistamaan.

Tuotanto jatkuu Norjassa vuoteen 2012

Tuotannon keskittäminen kahteen tehtaaseen on osa uutta Oras 2015 -strategiaa, joka pyrkii vastaamaan LVI-teollisuuden muuttuviin markkinoihin. Nyt suunniteltu liiketoimintamalli Norjassa tarkoittaa myös tuotevalikoiman laajentamista ja entistä voimakkaampaa kuluttajamarkkinointia Oraksen tuotteiden aseman tukemiseksi Norjan markkinoilla.

- Keskittämällä tuotannon kahteen suurempaan tehtaaseemme Suomessa ja Puolassa, samalla voimistaen ponnistuksiamme Norjassa myynnin ja asiakaspalvelun parissa varmistamme sen, että pysymme kilpailukykyisinä myös tulevaisuudessa, sanoo konsernin toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi tiedotteessaan.

Tuotanto Leksvikissä jatkuu normaalisti vuoden 2011. Norjan markkinoiden asiakaspalvelu, myynnin tukiorganisaatio sekä hallinto tulevat jatkamaan Leksvikissä myös tehtaan sulkemisen jälkeen 2012.

Lähteet: YLE Satakunta