Salinin mahdollisesta erottamisesta päätetään kahden viikon kuluttua

Tikanojan taidekodin ja Kuntsin johtokunta on päätynyt museonjohtaja Anne-Maj Salinin mahdolliseen irtisanomiseen. Johtokunta kuulee Salinia vielä kirjallisesti vakavimpiin taloudenpidon virheisiin liittyen.

kulttuuri
Museonjohtaja Anne-Maj Salin Kuntsin juhlanäyttelyssä.
Museonjohtaja Anne-Maj Salin Kuntsin juhlanäyttelyssä 2010Hans-Mikael Holmgren / YLE

Johtokunnan puheenjohtaja Heikki Loukola kertoo, että kuuleminen on osa mahdolliseen irtisanomiseen johtavaan menettelyä. Esimerkiksi varoituksen antamiseen kuulemista ei olisi tarvittu. Loukola ei erittele vakavimpia rikkeitä tarkemmin, mutta toteaa, että niissä on rikottu määräyksiä ja kunnallislakia.

Anne-Maj Salinilla on ensi viikon torstaihin asti aikaa antaa kirjallinen selvityksensä, jonka jälkeen johtokunta päättää irtisanomisesta kokouksessaan tiistaina 21. joulukuuta.

Museoiden taloudenpidossa havaittuja epäkohtia esittelivät johtokunnalle tiistaina kaupungin sisäinen tarkastaja sekä lakimies. Vaasan kaupunginhallitus päätyi esittämään viime viikon kokouksessaan, että apulaiskaupunginjohtaja ryhtyy valmistelemaan Salinin erottamista.

Lähteet: YLE Pohjanmaa