1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Väyrynen kiistää Keminmaan liikenneaseman rahoitussotkut

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen (kesk.) Keminmaalle kaavaileman liikenneasemahankkeen taustalta on löytynyt rahoitusepäselvyyksiä. Yle TV1:n A-Studion tietojen mukaan Ministeri Väyrysellä on maksamattomia velkoja liikenneaseman hankesuunnittelusta vastanneelle arkkitehtitoimistolle.

talous

Väyrynen kuitenkin kiistää epäselvyydet. Hänen mukaansa jo hankkeen alkuvaiheessa oli sovittu, että suunnittelusta laskutetaan vasta, kun hanke toteutetaan. A-Studion haastattelussa hän sanoi, että todennäköisesti liikenneasemahanke ei toteudu koskaan.

Palkkiotaan peräävä arkkitehtitoimisto oli aiemmin vaalirahakohussa ryvettyneen ja konkurssiin ajautuneen Nova Groupin tytäryhtiö. Kiistelty palkkio on 6 000 euroa.

Myös Nova Groupin keulahahmo, talousrikoksista syytetty Arto Merisalo otti osaa hankkeen suunnitteluun.

A-studion saamien tietojen perusteella Nova Groupin Arto Merisalo lupasi vuonna 2008 yhtiönsä Nova Groupin edustajana, että Väyrysen ei tarvitse maksaa tehdyistä suunnitelmista insinööritoimistolle, vaikka toimisto oli lähettänyt työstään laskun Väyryselle. YLE Uutisille keskiviikkona lähettämässään viestissä Merisalo vahvistaa asian.

Ministeri Väyrynen suunnitteli omistamalleen maalle nelostien varteen 2 500 neliömetrin liikenneasemarakennusta vuonna 2008.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi