Jääpallo levittäytyy kaikille mantereille

Jääpalloa pelataan lähes maailman joka kolkassa Argentiinasta Australiaan. Sen sijaan lajin perustajamaassa Suomessa jääpallo hiipuu unohduksiin. Jääpallolegenda Leo Segerman kehottaa lajin harrastajia katsomaan peiliin.

urheilu
Mikko Rytkönen, HT Bandy.
HT Bandy pelaa Ljusdalia vastaan vuoden 2009 Champion Cupissa.Kimmo Hiltula / YLE

Jääpallo, eli bandy kansainvällistyy vauhdilla. Kansainväliseen jääpalloliittoon kuuluu jo 27 maata, vuoden 2011 maailmanmestaruuskisoihin Kazaniin, Venäjän Tatarstanin tasavaltaan osallistuu 14 maata.

- Esimerkiksi Mongolia on sellaisilla leveysasteilla, että siellä on kylmät ja pitkät talvet. Maa on osallistunut MM-kisoihin jo useamman vuoden ajan ja kehittyy kovaa vauhtia, kertoo Leo Segerman, yksi Suomen kautta aikojen perhaista jääpalloilijoista.

Niissä maissa, joissa on liikaa lämpöä luonnonjäillä pelaamiseen, jääpalloa varten pystytetään halleja.

- Jääpallo tulee siirtymään yhä enemmän halleihin, joissa olosuhteet ovat tasaiset. Ulkojäillä voi sataa lunta ja olla esimerkiksi kova pakkanen, Segerman sanoo.

Jääpalloliittoon on viime vuosina liittynyt muun muassa Kiina, Englanti ja Argentiina. Monessa maassa peli on vielä melkoista hapuilua, mutta kehittymistahti on kova.

- Suomen maajoukkueelle esimerkiksi Kazakstan on jo erittäin kova haaste, Segerman tietää.

Jääkiekon varjossa?

Suomen itä- ja rajanaapurissa pelataan maailman kovatasoisinta jääpalloa, mutta Suomessa lajin suosio on hiipunut. Monen mielestä jääkiekkohullussa maassa ei ole tilaa jääpallolle. Segerman ei ole samaa mieltä.

- Ei voida alkaa syyttää muita lajeja siitä, että ne ovat syöneet lajin suosiota. Jääpalloihmisten tulee katsoa peiliin. Pelin tasoa on parannettava niin, että se olisi houkuttelevampaa ja kiinnostavampaa katseltavaa, hän napauttaa.

Olennainen este lajin suosion tiellä on jäähallien puute. Ruotsissa halleja on 12 ja tulevien vuosien aikana niitä rakennetaan lisää kymmenkunta. Toinen suuri ongelma on se, että kyvykkäät pelaajat eivät pysy Suomessa.

- Ruotsissa ja Venäjällä pelaajat saavat paljon kovemmat korvaukset. Raha määrää kuviota hyvin laajalti.

Avainasemassa aktiivinen seuratyö

Segermanin mukaan lajin kehittäjien tulisi kiinnittää katseena junioritason työhön ja siihen, että seuratoimintaan saataisiin mukaan aktiivisia tyyppejä. Laji on nostettu unohduksista esimerkiksi Porissa.

- 20 vuotta sitten laji oli Porissa täysin kuollut. Nyt kaupungissa on paljon harrastajia ja heillä on tekojäärata ja suunnittelilla jäähalli, Segerman havainnollistaa.

Toinen jääpallon Suomen keskuksista on Lappeenranta, jossa on järjestetty kansainvälisiä otteluita vuodesta 2004 lähtien. Lappeenrannassa pelattiin myös lajin ensimmäiset naisten mm-kisat.

- Suuri kiitos Lappeenrannan kaupungille tuesta, mutta tärkein rooli on ollut 7-8 avainhenkilöllä, jotka ovat olleet joka vuosi mukana järjestelyissä, sanoo Segerman.

Järjestelyissä onkin onnistuttu niin, että kansainvälinen jääpalloliitto valinnut kaupungin yhdeksi tärkeäksi jääpallopaikkakunnaksi. Tähän vaikuttaa luonnollisesti myös sijainti maailman suurimman jääpallomaan Venäjän lähellä.

- Venäläiset ovat ehdottaneet monta kertaa, että pelataan Lappeenrannassa, koska paikka on niin hyvä.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala