Pohjantähti tuikkii jatkossakin

Vakuutusyhtiö Pohjantähden ja OP-Pohjolan fuusio ei toteudu. Pohjantähden ylimääräinen yhtiökokous torjui fuusion selvin numeroin keskiviikkona Hämeenlinnan Aulangolla. Hämeenlinnalaisen vakuutusyhtiön itsenäisyys sai yli kaksi kolmasosaa äänistä. Pohjantähden hallitus selvittää tilannetta torstaiaamuna.

talous
Pohjantähden yhtiökokousväkeä Aulangolla, etualalla yhtiön juliste
YLE / Sari Törmikoski

Keski-Suomesta Pohjantähteä puolustamaan tullut Ari Liimatainen oli äänestyspäätökseen tyytyväinen.

- Kyllä, yhtiö jäi henkiin. Olen ollut 30 vuotta asiakkaana ja siitä osan 14 vuotta asiamiehenä ja tunsin asian omakseni.

Pohjantähden ja Osuuspankin yhteydenotot käänsivät asiaa Keski-Suomessa vielä enemmän Pohjantähden puolelle.

- No kyllä se tuntui siltä vain, että kansa vaan aktivisoitui ja otti minuunkin yhteyttä ihan suoraan, että saadaanko menemään valtakirjat minun kautta. Ja sai, Liimatainen totesi.

Vakuutusyhtiö Pohjantähden ylimääräiseen yhtiökokoukseen osallistui lähes 400 henkeä. Valtakirjoilla kokoukseen osallistuneiden määrä nosti kokousedustajien määrän tätä suuremmaksi.

Fuusiota vastusti noin 17,3 miljoonaa ääntä ja sitä kannatti vajaat 8,2 miljoonaa ääntä. Liitokseen olisi tarvittu kahden kolmasosan määräenemmistö, mutta sitä kannatti vain 32 prosenttia äänistä.

Rökäletappio Pohjolalle

Pohjola Vakuutus oli tehnyt 80 miljoonan euron ostotarjouksen Pohjantähdestä, mutta se ei kelvannut riittävän suurelle osalle Pohjantähden omistajia. Keskinäisenä yhtiönä sen omistajia ovat vakuutetut ja takuupääoman omistaja tel-yhtiö Ilmarisen.

Suuren osanottajamäärän vuoksi Ilmarisen osuus koko äänimäärästä jäi runsaaseen 3,4 miljoonaan ääneen eli noin 13 prosenttiin kokonaisäänimäärästä.

Kokous alkoi kello 15. Ratkaisu syntyi viiden tunnin jälkeen.

Pohjantähden tämän vuoden vakuutusmaksutulon arvioidaan olevan lähes 80 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on 30 konttoria, ja sen palveluksessa on noin 300 työntekijää.

Uusi ylimääräinen yhtiökokous tammikuussa

Pohjantähden uusi ylimääräinen yhtiökokous järjestetään ennen tammikuun puoliväliä. Tämä kokous valitsee Pohjantähdelle uuden hallituksen. Uusi hallitus puolestaan tekee ratkaisun uudesta toimitusjohtajasta.

Itsenäisen Pohjantähden puolesta suurta ääntä pitänyt Pohjantähden entinen toimitusjohtaja, omassa yrityksessä yrityskonsultina toimiva Eero Ylä-Soininmäki ilmoitti kokouksen jälkeen kiinnostuksensa näkyvään rooliin Pohjantähdessä.

- Jos tulee mahdollisuus ja tilaisuus, olen mielelläni edesauttamassa Pohjantähden uutta tietä menestykseen. Voi olla että on tässä vuosien saatossa semmosita osaamista tarttunut mukaan että sitä voi olla hyötyä.

"Valttina paikallinen palvelu"

Pohjantähden toimitusjohtaja Petri Suni sanoi äänestystuloksen osoittavan, että vakuutettujen omistamalle yhtiölle on tilaa Suomen vakuutusmarkkinoilla.

- Valtteinamme ovat edelleen henkilökohtainen paikallinen palvelu ja asiakkaille räätälöity yksilöllinen vakuutusturva, hän sanoi tiedotteessa.

Sunin mukaan Pohjantähti keskittyy tähän jatkossakin. Myös markkinaosuutta on tarkoitus nostaa.

Lähteet: YLE Häme