Wikileaks-kohu toi haktivistit valokeilaan

Mitä syntyy siitä, kun hakkeri ja poliittinen aktivisti yhdistetään? Vastaus on haktivisti. Tuoreimmat osoitukset haktivistien toimista ovat kuluvan viikon iskut Visa- ja Mastercard-luottokorttiyhtiöiden internetsivuille, koska nämä olivat katkaisseet asiakassuhteen Wikileaksiin. Poliittisesti motivoitunut hakkerointi eli haktivismi on yhtä vanhaa kuin internet ja hakkerointi.

Ulkomaat
Sormet näppäimistöllä pimeässä huoneessa ja näytön kajossa.
Yle

Wikileaksin puolesta käytävä Payback-kampanja on haktivismia tyypillisimmillään. Sillä on poliittinen tarkoitusperä, sillä haktivistit katsovat luottokorttiyhtiöiden taipuneen poliittisen painostuksen edessä lopettaessaan asiakassuhteen Wikileaksiin.

- Puolustamme internetin avoimmuutta ja vapautta, sanoo Payback-kampanjaan osallistuva haktivisti Coldblood BBC:n haastattelussa.

Yli 20 vuotta aatteellisia verkkoiskuja

Haktivismin historia ulottuu ainakin vuoteen 1989 asti. Wikileaksin perustaja Julian Assange itse kirjoitti artikkelin haktivismin alkuhistoriasta The Counter Punch -lehteen vuonna 2006. Assangen mukaan historian ensimmäisenä haktivismitapauksena voi pitää Yhdysvaltain avaruushallinnon ja energiaministeriön tietokonejärjestelmien saastuttamista WANK-madolla.

WANK muodostui sanoista Worms Against Nuclear Killers - Madot ydintappajia vastaan. Madon saastuttamien tietokoneiden ruuduille ilmestyi teksti, jossa Nasaa ja ministeriötä syytettiin valmistautumisesta sotaan, vaikka puhuvat rauhasta.

Vuonna 1989 haktivismi sanaa ei kuitenkaan vielä tunnettu. Tiettävästi sanahybridin muodosti ensimmäisenä teknokulttuurista kirjoittanut Jason Sack vuonna 1995.

Climategaten takana haktivistit

Tunnettuja haktivismin voimannäyttöjä vuosien varrella ovat olleet muassa vuonna 1997 portugalilaisen UrBaN Ka0s -ryhmän tekemä hyökkäys Indonesian hallituksen ja armeijan tietojärjestelmiin Itä-Timorin tukemiseksi, vuonna 2004 The Electronic Urban Theatre -ryhmän tekemä isku Yhdysvalloissa republikaanien puoluekokouksen aikana puolueen ja sitä tukevien painostusryhmien tietojärjestelmiin sekä tunkeutuminen East Anglia -yliopiston tietojärjestelmiin vuonna 2009.

Viimeisimmästä seurasi niin sanottu Climategate, sillä vuodetut sähköpostit näyttivät paljastavan tiedemiesten pimittävän tietoja ilmastonlämpenemisen todellisesta tilasta.

Haktivistien suosikkikohteita ovat myös Maailman kauppajärjestö WTO, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, Maailman talousfoorumi ja Skientologia-kirkko. Myös Israelin Gazan miehitys ja Iranin vaalit vuonna 2009 saivat haktivistit liikkeelle.

Haktivismin läpimurto

Haktivismi näyttää tekevän nyt Wikileaks-kohun yhteydessä läpimurron, mitä tulee sanan tunnettavuuteen. Englanninkielinen lehdistö ja uutistoimistot viljelevät jo hacktivist- ja hacktivism-sanoja yleisesti. Myös yleisimmin käytettävät englanninkieliset sanakirjat tunnistavat sanat.

Esimerkiksi The New Oxford American Dictionary määrittää haktivismin tietokonehakkerin toiminnaksi, joka tavoittelee sosiaalisen tai poliittisen päämäärän edistämistä

Suomenkieli ei haktivisti- tai haktivismi-sanaa vielä virallisesti tunne.

- Tyypillisia uudissanoja, jotka on muodostettu jo olemassaolevien sanojen pohjalta. Ihan siedettäviä, sanoo tutkija Riitta Eronen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta YLE Uutisille.

Erosen mukaan haktivisti ja haktivismi olisivat suomeenkin sopivia sanoja rakenteensa, taivutettavuutensa ja äännettävyytensä perusteella.

Vasta aika kuitenkin osoittaa, onko Wikileaks-vuotojen yksi sivutuote uudissana suomen kieleen.

Lähteet: YLE Uutiset