Kannus kaivaa esiin uusia työpaikkoja

Kannuksen kaupunki tavoittelee 50 uutta työpaikkaa parin seuraavan vuoden aikana. Myös seitsemän uutta yritystä on Vahva Kannus - hankkeen tavoitteena. Kannus panostaa projekteihin, koska niistä on kaupungilla hyviä kokemuksia.

Kannus
Kuvassa heikki Tavasti tutkii Mirja Arkimaan käsivartta
Heikki Tavasti tutkii Mirja Arkimaan niskakivun syitä. Ongelmaa löytyi ainakin oikean käden kyynäralueen hermoista.YLE / Kalle Nislaka
Kuvassa Kannuksen keskustaa, autoja ja taustalla kirkko
Katso Heini Holopaisen juttu (1:41) kuvaus ja leikkaus Kalle Niskala

Pian päättymässä olevan Kannus kehittyvä kaupunki - hankkeen aikana kaupunkiin syntyi kolmisenkymmentä uutta työpaikkaa. Projekti sekä vastaavanlainen TE-keskuksen projekti etsivät apua niille, jotka jäivät Liha-Poutulta työttömäksi 2008.

Kaupunginjohtaja Terttu Korte on tuloksiin tyytyväinen.

- Kyllä on saatu hyviä kokemuksia siitä, että kun yhteistyöllä eri hankkeiden välillä tehdään töitä, niin saadaan tuloksia aikaan. Nyt yrityksiin on syttynyt kehittämisinto, ja sieltä niitä työpaikkoja syntyy, uskoo kaupunginjohtaja.

Edellytyksenä kasvuhalut

Uusi hanke keskittyy sellaisiin yrityksiin, joilla on kasvuhaluja. Ne saavat esimerkiksi asiantuntija-apua. Kannuksen kehitysprojekteja hallinnoiva projektipäällikkö Mirja Arkimaa on sitä mieltä, että keskustelut auttavat yrittäjiä huomaamaan mahdolliset uudistus- tai kehityskohdat, jopa kasvunpaikat. Yrityksille on tarjota myös myyntiin, markkinointiin ja sähköiseen markkinointiin suuntaavia koulutuksia.

- Käytännössä mennään yritykseen, käydään keskusteluja yrittäjän kanssa siitä, mitä kehittämistarpeita hänellä tai henkilöstöllä on. Joskus löytyy piilotarpeita, mitä voidaan lähteä viemään eteenpäin. Aika usein henkilöstön aktivointi johonkin suuntautumiseen, erilaiseen työhön, synnyttää työpaikkoja.

Puolensataa uutta työpaikkaa on noin 5700 asukkaan kaupungille iso tavoite. Sen saavuttamisessa auttavat yritysten nouseminen lamakuopasta sekä Pohjanmaan radan kunnostustöistä ja kaksoisratahankkeesta alueelle koituvat urakat.

Uusi ala mietittynä

Heikki Tavasti oli työskennellyt teurastajana kolmisenkymmentä vuotta, kun Liha-Pouttu irtisanoi runsaat sata työntekijää. Onneksi mies oli jo aiemminkin pohtinut alan vaihtoa ja käynyt jo jonkin verran kouluja. Niinpä irtisanominen oli oikeastaan mahdollisuus eikä uhka. Tavasti oli käynyt jo työssä ollessaan hieronta-, vyöhyketerapia- ja jäsenkorjauskursseilla.

- Lopputulema oli sitten se, että töitten loppumisen jälkeen vuoden päivät opiskelin vielä täyspäiväisesti ja viimein päätin perustaa oman yrityksen.

Palkkatyöstä yrittäjäksi lähteminen ei ollut itsestäänselvä askel. Siihen tarvittiin projektihenkilöiden ja asiantuntijoiden opastusta.

- Se on iso harppaus ja totta kai se mietitytti, että uskaltaako ryhtyä. Aikansa asiaa pähkäiltyä tulin siihen tulokseen, että nyt pitää tehdä se ratkaisu, jos meinaa sen joskus tehdä.

Tavastilla on nyt vajaan vuoden verran ollut hoitoyritys Hoitonäppi Kannuksen Heiniemessä. Asiakkaita on miehen yllätykseksi osannut jo tulla aina Helsingistä ja Ouluista asti. Ala tuntuu omalta, eikä yrittäjäksi lähteminen harmita.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa / Heini Holopainen