Suosittu tv- ja radioääni teki läpimurtonsa tonttukuunnelmassa

Yleisradio ehkä tunnetuimman radio- ja tv-äänen Jarmo Heikkisen vakituinen työsuhde päättyy vuoden lopussa. Heikkinen ei kuitenkaan kokonaan katoa ohjelmista, sillä vuodenvaihteen jälkeen hän aikoo jatkaa dokumenttien spiikkauksia ja ohjelmien toimittamista tuntityöntekijänä.

kulttuuri
Jarmo Heikkinen.
Jarmo Heikkinen.Seppo Sarkkinen / Yle

Läksiäisten jälkeisenä aamuna Heikkinen ahkeroi Ylen leikkaamossa uuden kulttuuridokumentin parissa. Työskentely leikkaaja Asta Pystysen kanssa on hänelle mieluisaa.

- Leikkaajat opettivat minulle tämän ammatin. Sanonkin, että Ylen leikkaajat ovat minun korkeakouluni, Heikkinen kertoo.

Keväällä 60 vuotta täyttäneen Heikkisen lämmin ääni on tullut tutuksi sadoista tv- ja radio-ohjelmista sekä TV1:n kanavapuffeista. Lukutyyliään tämä iloinen ja viiksekäs mies kuvailee minimalistiseksi.

- Lukijan ajatuksen täytyy kuulua, mutta selostajan oma persoona ei saa tulla liikaa esiin, Heikkinen sanoo.

Jarmo Heikkinen aloitti työnsä radiossa jouluna 1972, kun hän esiintyi opiskelukaverinsa, kirjailija Hannele Huovin kuunnelmassa ”Satu Sannika ja myöhästyneet tontut”. Seuraavana vuonna Heikkiselle aukesi toimittajan paikka tv:n nuorten ohjelmissa.

Vuosikymmenten varrella Heikkinen on työskennellyt toimittajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana. Tärkeä osa työtä ovat olleet lukuisat tv:n kulttuuridokumentit Veikko Sinisalosta Ella Eroseen.

Koulutukseltaan Heikkinen on logonomi. Hän on opiskellut yliopistossa muun muassa suomen kieltä.

Liikutus on pakko hillitä

Jarmo Heikkinen on myös yksi Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelman vakioesiintyjistä. Runojen lukemisessa hänen ohjenuoranaan on niukkuus.

- Mieluummin lähtee aina pienestä, sitten kasvattaa ja katsoo mihin rahkeet riittävät. Armoitettu opettajani Ritva Ahonen sanoi, että aina pitää jäädä kuulijalle sellainen vaikutelma, että tuolta lähtisi vielä enemmän.

Runojen aiheuttamat liikutuksen tunteet hän pystyy yleensä hillitsemään. Yksi uran pahimmista koitoksista oli tammikuussa 2005, kun Radion sinfoniaorkesteri piti Johanneksenkirkossa muistokonsertin tsunamin uhrien muistoksi. Heikkinen toimi konsertissa lukijana.

- Orkesteri esitti surumusiikkia ja minä seisoin saarnastuolissa. Luin Lassi Nummen Requiemista katkelmia. Se oli kova paikka.

Kaikki talteen

Vaikka Heikkisen puheessa äänteet ovat oikeilla paikoillaan, niin hänen työhuoneensa on niin sotkuinen, että sisään on vaikea mahtua. Hän on armoton asioiden dokumentoija, arkistoija ja säilyttäjä.

Työkeikoilla Heikkinen pyytää tapaamiltaan ihmisiltä merkinnät mukana kulkevaan muistikirjaan. Sellaisia on kertynyt jo kahdeksan kappaletta. Samalla hän ottaa valokuvan perinteisellä filmikameralla.

Kautta vuosikymmenten Heikkisen ääni on pysynyt hyvässä kunnossa. Sen ylläpitoon on yksinkertainen periaate.

- Kaikkein tärkeintä on lepo, hän sanoo.

Radion perinteisessä joulurunolähetyksessä 18.12. Heikkistä ei kuulla. Siellä runoja lausuu Heikkisen tytär Mirjami, joka voitti vuoden 2010 nuoren lausujan palkinnon.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Janne Koskinen