1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Finavia: Halpalentojen matkustajamäärät ennätyslukemiin

Halpalentoyhtiöt ovat nousemassa yhä merkittävämmäksi toimijaksi Suomen lentokentillä. Yhtiöiden matkustajamäärät ovat jatkaneet kasvuaan, ja myös markkinaosuus on kohonnut. Kasvu selittyy osin myös yleisellä lentoliikenteen vilkastumisella.

Talous
Ryanairin kone Tampere-Pirkkalan kentällä
Mika Kanerva / Yle

Useimmista Suomen lentoasemista vastaavan Finavian mukaan halpalentoyhtiöiden markkinaosuus oli viime vuoden lopulla yhdeksän prosentin luokkaa. Tänä vuonna niiden osuus voi kohota 12 - 15 prosentin tietämille.

- Matkustajamäärät ovat kehittyneet suotuisasti uusien reittien myötä. Vuosi 2010 tulee päätymään halpalentoyhtiöiden matkustajamäärien kannalta ennätysmääriin, sanoo Finavian kehityspäällikkö Kimmo Holopainen.

Suurin hypähdys tapahtui halpalentoyhtiön Norwegianin voimakkaan markkinoinnin myötä viime kesänä. Syksyn aikana kehitys on ollut tasaisempaa.

Ripeää kasvua odotetaan myös ensi keväälle, jolloin halpayhtiöiden liikennöimien reittien määrä edelleen kasvaa.

Myös kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on Suomea koskevassa ennusteessaan varsin positiivinen. Järjestön mukaan kansainvälisen reittiliikenteen matkustajien määrä Suomessa kasvaa vuosina 2010 - 2014 keskimäärin 4,8 prosenttia. Esimerkiksi Ruotsissa vastaavan ajan kasvuksi ennakoidaan 3,8 prosenttia.

Lähteet: YLE Uutiset / Jarmo Olavi Koponen