1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Holmström Savonlinnan Balettijuhlien taiteelliseksi johtajaksi

Hannu-Pekka Holmström on nimitetty Savonlinnan Balettijuhlien uudeksi taiteelliseksi johtajaksi vuosiksi 2011 - 2013. Holmström toimii nykyisin Pietarin Dance Open -balettifestivaalin promoottorina.

kulttuuri

Koulutuksensa Holmström on saanut Pietarin Vaganova-instituutissa. Hän on tanssinut solistina ja ensitanssijana muun muassa Maurice Bejartin 20. vuosisadan baletissa Belgiassa, Norjan kuninkaallisessa oopperassa, Deutsche Oper am Rheinissä, Ballet Monte Carlossa ja Suomen Kansallisbaletissa.

Savonlinnan Balettijuhlat järjestetään ensi vuonna 28. - 30. heinäkuuta.

Juhlat huipentava kansainvälisten balettitähtien gaala toteutetaan yhdessä Dance Openin kanssa. Gaalassa esiintyy solisteja ja ensitanssijoita muun muassa Pietarin Mariinski- ja Mihailovski-teattereista ja Moskovan Bolshoi-teatterista sekä Mikko Nissisen johtamasta Boston Balletista. Myös Hollannin Kansallisbaletin ensitanssijatar Anu Viheriäranta vierailee galaassa.

Savonlinnassa nähdään myös muun muassa Suomalaisen Tanssin ilta sekä mestarikurssit Vaganova-instituutin pedagogien johdolla.

Tarkat esiintyjätiedot julkaistaan tammikuussa.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi