Perinteiset joulukukat suosiossa

Joulukukkasesonki on alkanut aivan perinteisissä merkeissä. Joulutähdet ja hyasintit tekevät jo kauppansa, mutta myös orkideoja käytetään jouluasetelmiin.

Joulukukat
puutarhayrittäjä Milla Lehiö ja joulukaktus.
Kaktuskin käy joulukukaksi, sanoo puutarhayrittäjä Milla Lehiö.Yle / Paavo Koponen

Kesä tulee talven keskelle, kun kotiin tuodaan joulukukkia. Kukat tuovat terveisiä etelän maista. Joulutähti, hyasintti ja amaryllis sekä tulilatvat ja orkideat ovat kotoisin tropiikista, vaikka niitä Suomessa viljelläänkin. Joulukuusimaista ilmettä on sypressissä ja jalostetuissa katajissa.

Kukkakauppaan kannattaa mennä ajoissa, jos haluaa valikoida tai kenties tilata yksilöllisen kukka-asetelman. Jos hankinta jää viimetippaan, on tyydyttävä siihen mitä on jäljellä. Pakkassäässä kukkien kanssa pitää kuitenkin olla varovainen. Kukkakauppiaat osaavat pakata kukat hyvin, mutta silti niitä ei pidä altistaa pakkaselle moneksikaan hetkeksi. Esimerkiksi kylmettynyt joulutähti pudottaa kaikki lehtensä,

Kotona paketti saa odottaa puolisen tuntia ennen avaamista, jotta lämpötila tasaantuu hitaasti, neuvoo Pääskylahden Puutarhan yrittäjä Milla Lehiö Savonlinnasta. Hyasintti kukkii vain kerran, mutta monet joulukukat kestävät monta kuukautta hyvällä hoidolla. Joulutähti kaipaa tasaista kastelua. Sipulikukat ja tulilatva pitävät puolestaan niukasta kastelusta. Lisäravinteita joulukukat eivät tarvitse.