Kaksi jyväskyläläistä ehdolla Topelius-palkittavaksi

Kaksi jyväskyläläiskirjailijaa on noussut ehdolle Topelius -palkinnon saajaksi. Ehdolla ovat Laura Lähteenmäen teos Aleksandra suuri ja Marika Laijärven kirja Vaihtoaskelia. Palkinnon saaja julkistetaan tammikuussa.

palkinnot

Laura Lähteenmäen Aleksandra Suuri oli aiemmin syksyllä ehdolla myös Finlandia junior -palkinnon saajaksi. Lähteenmäen lastenromaani Marenkikeiju on palkittu lastenkirjoille myönnettävällä Arvid Lydecken -palkinnolla vuonna 2007.

Marika Laijärvi on ollut Finlandia junior ehdokkaana vuonna 2004. Lisäksi hän oli ehdolla Arvid Lydecken -palkinnon saajaksi vuonna 2006. Lasten LukuVarkaus-palkinnon hän sai vuonna 2007.

Vuonna 1946 perustettu Topelius-palkinto on Suomen vanhin lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto. Palkintosumma on 1 700 euroa.

Lähteenmäen ja Laijärven lisäksi palkintoa tavoittelevat Kirsti Kurosen Piruettiystävyys, Terhi Rannelan Jäämeri, jäähyväiset ja minä sekä Leena Valmun Veera tiellä. Ehdokkaat nimeää Suomen Nuorisokirjailijoiden palkintoraati.

Raati julkaisi samalla myös lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkintoehdokkaat. Palkintoa tavoittelevat Maijaliisa Dieckmannin Väläys pimeässä, Niina Hakalahden Tuukka-Omar, Anneli Kannon FC Tytsyt, Katariina Romppaisen Roolipeliä sekä Myry Voipion Ylipainoinen yksisarvinen ja muita kertomuksia.

Kaikki ehdolla olevat kirjat ovat ilmestyneet tänä vuonna.

Lähteet: YLE Keski-Suomi