1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vety

Vedyn tankkausasema Rovaniemelle

Rovaniemelle aiotaan rakentaa Suomen ensimmäinen korkeapaineinen vedyn tankkausasema. Ensi vaiheessa tuo 700 barin paineella toimiva asema palvelisi pohjoista ajoneuvotestausta ja se rakennetaan jonkin testausyrityksen yhteyteen.

Kuva: YLE / Antti Eintola

Jakeluyksikön rakentaminen liittyy Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja kaasuyhtiö Woikosken yhteiseen tutkimushankkeeseen. Hankkeella halutaan myös edistää maakaasun ja sähkön käyttöä ajoneuvoissa, sanoo projektivastaava Matti Vatanen ammattikorkeakoulusta.

-Pääpaino on kuitenkin vedyssä. Selvitämme, kuinka korkeapaineinen vetytankkaus toimii kylmissä oloissa, Matti Vatanen sanoo.

Tekes maksaa pääosan

Vetyaseman rakentaminen Rovaniemelle maksaa noin 300 000 euroa. Pääosan kustannuksista maksaa teknologian ja innovaatoiden kehittämiskeskus Tekes. Rovaniemen kaupunki osallistuu hankkeeseen 6500 eurolla ja kutakuinkin samalla määrällä myös testiyritykset Arctic Driving Center ja Arctic Testing Services. Woikoski panostaa 9000 euroa ja ammattikorkeakoulu 1500.

Ympäristölle ystävällistä

Matti Vatanen sanoo, että hankkeella halutaan yleensäkin edistää ympäristöystävällisten polttoaineiden käyttöä Lapissa. Elinkeinotoiminnan puolella sillä uskotaan parannettavan myös alueen testaustoimijoiden kilpailukykyä kun vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen tankkaaminen tulee mahdolliseksi.

-Käyttökokemusten ja tutkimustulosten perusteella arvioimme sitten mahdollisuuksia jakeluaseman kaupallistamiseksi ja muutenkin sitä, miten kylmätutkimusosaamista voidaan hyödyntää tällä saralla, Matti Vatanen sanoo .

Kovin monta vetyautoa ei Suomen teillä vielä liiku.