1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Lentoliikenne toipunut odotettua nopeammin

Lentoliikenne on toipunut talouden takapakista odotettua nopeammin, lentoyhtiöiden etujärjestö IATA arvioi tiistaina. IATA ennustaa, että lentoyhtiöt tekevät tänä vuonna voittoa 15,1 miljardia dollaria eli noin 12,6 miljardia euroa. Aiempi arvio syyskuulta oli 8,9 miljardia dollaria eli 6,8 miljardia euroa.

Virkistyneen taloustilanteen ohella lentoyhtiöiden voittoa kasvattaa myös liikenteen voimakas kasvu Aasiassa.

Lentoliikenteen toipuminen on kuitenkin epätasaista.

IATA pääekonomisti Brian Pearce kuvailee hyvistä uutisista huolimatta ensi vuotta haastavaksi. IATA ennakoi, että matkustajaliikenne Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kärsii muun muassa kasvaneista veroista.

Ensi vuonna lentoliikenteen odotetaan kerryttävän voittoa 9,1 miljardia dollaria eli lähes 7 miljardia. Tätäkin arvioita nostettiin aiemmasta, noin 5,3 miljardista dollarista.

Tulosodotukset laskevat kuluvasta vuodesta kalliin polttoaineen ja heikkojen Euroopan markkinoiden takia.