Marja Koivula hurahti EU:hun

Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Marja Koivula tunnustaa pakinassaan pienen salaisuuden: hän on sydänjuuriaan myöten EU-ihminen. EU tuo mukanaan uuvuttavaa byrokratiaa, mutta on myös yhtenäistänyt valuutan ja karsinut jonottamista maiden rajoilla. Koivulan mukaan EU on lopulta ihan hyvä asia.

Euroopan unioni
Marja Koivula.
Marja Koivula näkee EU:ssa paljon hyvää.YLE / Lahti

Toimittaja Helena Petäistö palkittiin äskettäin reportterina, joka on raportoinut väsymättä Euroopan integraation eri vaiheista. Petäistö on luonut kontakteja niin laajasti, että hän on yksi parhaiten informoiduista EU-reporttereista.

Niinpä hänen oma jaottelunsa kirjeenvaihtajista kahteen ryhmään saa erityisen painoarvon. Petäistön mukaan yhdet ovat niitä, jotka sanovat jonkin aikaa hommaa seurattuaan, että oho, mikä ihmeen koiranvirka tämä on. Ne toiset ovat sitten niitä EU:hun hurahtaneita. Heitäkin, Petäistö mukaan lukien, on aika paljon.

Petäistön kuvaus kolahti välittömästi.Minäkin olen noita EU:hun hurahtaneita. Viisitoista vuotta sitten Suomen liittyessä Euroopan unionin jäseneksi ja EU:n rahavirtojen ulottuessa Päijät-Hämeeseenkin uskoin vankasti, että nyt maakunta kansainvälistetään lopullisesti.

Suuret yrityksethän toimivat jo tuolloin ympäri maailman, mutta palvelut ja etenkin julkinen sektori olivat kuitenkin vielä ennemmän tutustumis- ja ystävyyskuntatasolla kuin oikeasti kansainvälisiä toimijoita.

Nykyisin Lahdessa on ulkomalaisia opiskelijoita useita satoja. Kaduilla kuulee tuon tuosta lähinnä englannin- ja venäjänkielistä keskustelua.

Euroopan unionin osarahoittamia usean EU-maan yhteishankkeita toteuttavat monet koulutus- ja muut julkisen sektorin organisaatiot. Eurooppalaista ja laajempaakin yhteistä kehittämistyötä on tehty tuloksellisesti. Esimerkiksi Lahden tiede- ja yrityspuistosta on kehittynyt todellinen malliesimerkki monelle kansainväliselle toimijalle.

Maakunta ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole hurahtanut eurooppalaisuuteen aivan siinä määrin, mitä aikanaan kuvittelin. Meillä olisi ollut ja on paljon enemmän mahdollisuuksia EU- rahoitukseen ja eurooppalaiseen yhteistyöhön kuin hyödynnämme.

Vaikka olemme hyviä, voisimme olla vielä parempia. Yhteistyöhankkeissa havahtuu usein huomaamaan, miten pitkällä esimerkiksi ilmasto- ja energia-asioissa ollaan muualla Euroopassa. Kotimaassa muodostuu helposti sellainen kuva, että vain täällä ollaan edelläkävijöitä.

Yksi keskeinen syy EU-rahoituksen liian vähäiseen hyödyntämiseen on varmasti hallintobyrokratia. Eikä siitä pidä syyttää EU:ta. Me olemme onnistuneet Suomessa rakentamaan EU-säädösten pohjalta sellaisen säädös- ja ohjeviidakon, ettei siitä tahdo läpi enää päästä kuin kokeneiden oppaiden avustuksella.

Pitkään kehittämistyötä tehnyt kuntasektorin konkari totesi muutama päivä sitten, että ”mieluummin ottaisin vekselin hankkeen hoitamiseksi kuin täyttäisin EU-rahoitusblanketteja”.

Tuossa asiassa olen täysin samaa mieltä, että vaikka minun pitäisi toimeni perusteella olla kehittäjä, tunnen itseni nykyisin useammin puolustajaksi.

Puolustan tarkastuksissa menettelytapojamme ja ratkaisujamme, puolustan hallinto-oikeutta vastaan maakuntahallituksen päätöksiä ja annan selvityksen jo aiemmin annetun jälkeen kymmenen vuotta sitten rahoitetusta ja palkitusta hankkeesta, jossa jonkun viranomaisen mukaan on menetelty jonkin toteuttajatahon osalta väärin. Ja teen takaisinperintäpäätöksiä 15 euron virheestä, joka on tunnustettu ja olisi kuitattu, mutta säädökset edellyttävät perintää. Mikä muu tämä on kuin koiran virka!

Kaikesta tästä huolimatta olen sitä mieltä, että pääsääntöisesti EU-jäsenyys on ollut meille myönteinen asia. Valuuttaa ei tarvitse vaihdella Euroopassa matkatessa (mitä nyt Ruotsissa ja Englannissa), rajoilla ei tarvitse jonotella, sen kun vain kävelet Tallinnaan laivalta ja nuoret pääsevät opiskelemaan muualle Eurooppaan huomattavasti halvemmalla kuin mitä maksettiin ennen EU-jäsenyyttämme. Lukukausimaksut EU:n ulkopuolisille ovat monessa paikassa moninkertaiset.

Kaikista rahaliiton ongelmista huolimatta, emme ole yksin vaan olemme EU-perheen jäseniä.

Lähteet: Marja Koivula