EU:n kalastusministerit sopivat turskansuojelusta

EU:n kalastusministerit ovat sopineet toimista turskan kaltaisten liikakalastettujen lajien suojelemiseksi. Turskanpyyntiä rajoitetaan, kunnes kanta toipuu Atlantissa. Kalastuskomissaarin esitys pyyntikiintiöiden puolittamisesta ei mennyt sellaisenaan läpi.

Ulkomaat

Britannia sai kuitenkin lievennyksiä ehdotukseen, jonka mukaan suosittujen turskalajien kalastus puolitetaan Skotlannin vesillä. Britannia haluaa turvata perinteisen fish&chips-pikaruuan perusraaka-aineen saannin. EU:n kalastuskomissaari Maria Damanaki haluaa palauttaa kalakannat ennalleen vuoteen 2015 mennessä.

Komissaari ehdotti marraskuussa, että turskanpyynti pitäisi vähentää puoleen Skotlannin läntisillä vesillä, Irlanninmerellä ja Ruotsin ja Tanskan välisissä salmissa.

Eniten pyyntirajoituksista kärsii Skotlanti, jonka kalastustulot ovat vajaat 700 miljoonaa euroa. Kalastus on rannikon asukkaiden tärkeä tulonlähde ja elinkeino. EU:n kalastusministerit eivät kuitenkaan suostuneet kiintiöiden puolitukseen, vaan myöntyivät 25:n prosentin vähennyksiin.

Ministerit asettivat myös Biskajanlahden ja Portugalin rantavesien vähennykset 15 prosenttiin.

Koillis-Atlantin kalakantoja tarkkaileva ICES-järjestö arvioi, että mikäli alueen ehtyvät kalakannat halutaan elvyttää, kalastus tulisi Skotlannin edustalla lopettaa tyystin. Kalastusta harjoittavien valtioiden mukaan turskakiintiöt eivät ole aina ratkaisu kantojen elvyttämiseen, silä turskaa nousee katkaravuntroolauksen yhteydessä ja kalat paiskataan kuolleina takaisin kiintioiden noudattamiseksi.

Kalastuskomissaarin mukaan jopa 72 prosenttia Euroopan kalakannoista on kalastettu kestämättömän vähiin. Pohjanmeren turskasta lähes kaikki saaliskalat pyydetään, ennen kuin ne ovat kuin ne ovat ehtineet lisääntyä.

Lähteet: Reuters