Radio Suomen lauantait muuttuvat valtakunnallisiksi

YLE Radio Suomen lauantain ohjelmisto uudistuu ja muuttuu valtakunnalliseksi ensi vuoden alussa. Aamu- ja keskipäivien uusia ohjelmia ovat mm. uusi luontoaiheinen ohjelmasarja sekä 1980-lukuun painottuva musiikkiohjelma.

kulttuuri

Lauantain uuden luonto-ohjelman toimittaa Minna Pyykkö, musiikkiohjelman Lakatut varpaankynnet Susanna Vainiola. Kanavapäällikkö Marja Keskitalon mukaan uudistuva ohjelmisto myötäilee kuulijoiden toiveita.

- Keskiviikkoiltaisin kuultavat luonto-ohjelmat ovat Radio Suomen kuulijoiden kestosuosikkeja, ja 80-luvun musiikkia ja ilmiöitä käsittelevä ohjelma toteuttaa kuulijoiden toiveita uudemmasta musiikkitarjonnasta, kertoo Keskitalo.

Lauantain juonnetut ohjelmat ja radiouutiset muuttuvat valtakunnallisiksi. Keskitalon mukaan asia ei pidä sisällään suurta dramatiikkaa. Ylen hallintoneuvostolle kerrottiin tiistaina muutoksesta, joka on ollut aluetoimitusten tiedossa jo pitkään.

Lähteet: YLE Uutiset