Nainen pääsee miehen ansioihin vain kovapalkkaisilla aloilla

Sukupuolten väliset palkkaerot ovat kaventuneet ainoastaan parhaiten tienaavilla ja vaativimmissa tehtävissä työskentelevillä. Matalapalkka-aloilla ja vähemmän vaativissa tehtävissä työskentelevät naiset saavat yhä odottaa tuloerojen pienenemistä.

Kotimaa
Pukumies ja -nainen.
Yle

2000-luvun palkkausjärjestelmien uudistukset eivät ole juurikaan vaikuttaneet eriarvoisuuteen työmarkkinoilla. Uudistukset kattavat työn vaativuuteen ja henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvat arviointijärjestelmät sekä tulospalkkausjärjestelmät.

Palkkaerojen syntyyn näyttää vaikuttavan eniten työssä hankittu monipuolinen osaaminen ja pätevyys. Muodollinen koulutus ja kertynyt työkokemus ovat sen sijaan vain tarvittavia edellytyksiä vaativampiin tehtäviin, joskaan nekään eivät takaa niihin pääsyä.

Uusista arviointikäytännöistä ovat hyötyneet työmarkkinoiden kilpailukykyisimmät naiset. Yhtä koulutetulla ja kokeneella naisella on silti miestä pienempi todennäköisyys saada vaativia tehtäviä, joista maksetaan korkeita palkkioita.

Tulokset käyvät ilmi Palkansaajien tutkimuslaitoksen, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Tilastokeskuksen samanpalkkaisuutta koskevan yhteishankkeen loppuraportista.

Lähteet: YLE Uutiset