Toista kierrosta pidetään mahdollisena Valko-Venäjän vaaleissa

Valko-Venäjällä oppositio yrittää haastaa istuvan presidentin sunnuntain presidentinvaaleissa. Alexander Lukashenka hallitsee Valko-Venäjää kovin ottein, mutta vaalien alla opposition ehdokkaat ovat saaneet kampanjoida ensimmäistä kertaa vuosiin. Opposition kärkiehdokkaita on Suomessa asunut turvapaikkakirjailija.

Ulkomaat
Valkovenäläiset sotilaat ennakkoäänestävät minskiläisellä poliisiasemalla.
Valkovenäläiset sotilaat ennakkoäänestivät minskiläisellä poliisiasemalla tiistaina.Tatyana Zenkovich / EPA

Itsenäisyyden valtakatua, Minskin pääkatua, halkoo sunnuntain presidentinvaaleista muistuttava juliste. Kaupungin kaduilla ei kuitenkaan näy ehdokkaitten kuvia ja äänestysnumeroita, vaikka tällä kertaa Valko-Venäjällä on kampanjoitu tavanomaista vapaammin.

Presidentinvaaliehdokkaat ovat saaneet järjestää vaalitilaisuuksia ja kaikki ehdokkaat esiintyivät kahdesti puoli tuntia valtiollisilla tv-kanavilla. Tosin Valko-Venäjää kovin ottein johtavan Alexander Lukashenkan runsaat kolme tuntia kestänyt vaalipuhe näytettiin suorana yhtä aikaa kolmella valtiollisella tv-kanavalla.

Politiikan tutkija Aleksadr Feduta arvioi, että Lukashenka johtaa mielipidemittauksia, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin hänellä on myös haastajia. Voikin olla, että sunnuntaisten vaalien tulos ratkeaa vasta toisella kierroksella.

Opposition kärkinimi on Vladimir Neklajev, Suomessakin neljä vuotta asunut Valko-Venäjän kirjailijaliiton entinen puheenjohtaja.

Opposition kärkinimi on kauhistunut siitä, että Euroopan unionin uskotaan tunnustavan tällä kertaa presidentinvaalien tuloksen. Neklajevin mielestä demokratia ei saa jalansijaa Valko-Venäjällä niin kauan kuin Lukashenka pysyy vallassa.

Lukashenkaa on pidetty Euroopan viimeisenä diktaattorina, mutta viime vuosina EU:n ja Valko-Venäjän suhteet ovat lämmenneet. EU-maiden ulkoministereitä vieraili syksyn aikana Minskissä ja heidän uskotaan lupailleen Lukashenkalle taloudellista tukea, jos sunnuntaiset vaalit sujuvat jotakuinkin mallikkaasti.

Hallitusta arvostelevan nettisivuston, Hartija 97:n toimittaja Natalja Radina arvostelee EU-maita lepsuilusta Lukashenkaa vastaan. Radina pelkää, että demokraattinen tuulahdus jää vain hetkelliseksi ja vaalien jälkeen Lukashenka kiristää taas otteitaan.

Lähteet: YLE Uutiset / Liisa Lehmus, Minsk