Joulutontut marssivat Luodon helteessä

Tonttujen satumaailma on avautunut Pohjanmaalle Luodon Västerbyn kylään heinäkuuksi. Eija Porkola on avannut 1700-luvun pihapiirinsä kuukaudeksi matkailijoille. Seuraavan kerran tonttutupa raottaa oviaan marras-joulukuussa.

joulutontut
YLE / Aki Kopsala

Kansanperinteessä tontut ovat olleet ihmisen kaltaisia olentoja. Ne ovat olleet saunan, myllyn tai navetan suojelijoita.

Saunomisen jälkeen niille on heitetty viimeiset löylyt ja niitä on muistettu ruokapalalla.

Sittemmin tontut ovat kiivenneet joulukotien pöydille ja puutarhojen somisteeksi. Käsityöläisille ne tuovat voita leivän päälle.

Topi tonttu pitää jöötä

Eija Porkolan Tyynelässä Luodon Västerbyssä käsin tehtyjä tonttuja on kymmenittäin, tyttö- ja poikatonttuja, joulutonttuja ja riihitonttuja. Väen erottaa vaatteista, harmaa on tietysti saunantontut väri.

Topi on asustanut täällä jo yhdeksän vuotta. Hän on ryhmysauvoineen päätonttu, Eija Porkola esittelee.

- Hän pitää jöötä täällä.

-Tontut tehdään käsityönä. Jokaisella on oma ilmeensä. Jokainen on uniikki. Täällä asuu tyyliltään suomalaisia tonttuja, Porkola selvittää.

Kymmenien tonttujen värkkääminen on fyysistä työtä, joka koettelee käsityöläisen hartioita.

- Kun täällä eletään 1700 luvun pihapiirissä, nämä kerta kaikkiaan kuuluvat minun mäkeeni. Siksi en voi olla tekemättä uusia tonttuja.

Väkeä ja taikavoimaa

Muinaissuomalainen maailma oli henkiolentoja täynnä. Jopa kyvykkäällä ihmisellä sanottiin olevan väkeä. Joskus se tarkoitti olentoja joskus taikavoimaa. Ihmisillä oli omat haltijansa. Kalmanväki karkotti haamuja, metsänväki antoi riistaa ja ukkosen väki paransi sairaita. Rannoilla ei ollut sopivaa kiroilla, veden väki olisi voinut vihastua ja sairastuttaa ihmisen. Jos uimasilla sairastunut parani saunassa, asia selittyi sillä, että tulen väki karkotti veden väen.

Mummon puhekaveri

Eija Porkolan kymmenet tontut eivät kuiski menneistä taikamenoista. Sitäkin useammin ne muistuttavat lapsuuden jouluista, tontuista jota ikkunoiden takana kurkkivat kilttejä lapsia.

-Parasta onkin yleisön palaute. Tätä näyttelyä ei katsota kulmat kurtussa. Vaikka ihminen ei enää kovin paljon muuta muistaisi, kyllä tonttumuistot aina palautuvat mieleen, Eija Porkola kiteyttää.

-Mitä vanhempia mummoja vaareja käy, sitä onnellisimpina he istuvat tonttulassa. Yksinäiselle vanhukselle lahjoitetusta tontusta voi tulla puhekaveri.

-Ei tätä jaksaisi, ellei palaute olisi niin myönteistä.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa