1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Eroosion ehkäisyyn tulossa uusia malleja

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus lataa panoksia Itämeren suojeluun. Esimerkiksi viljelymaiden kipsaamisella voidaan vähentää eroosiota. Tekeillä on myös eroosion ennustemalli, jonka avulla maaperän kulumista voidaan määritellä ja ehkäistä.

Kotimaan uutiset
Lato pellolla.
Heinä kasvaa kovaa vauhtia suotuisten sääolosuhteiden ansiosta.YLE / Vesa-Matti Ruuska

Pari vuotta sitten MTT kipsasi joukon peltoviljelyksiään. Tutkimuskeskuksen professori Eila Turtola sanoo, että johtopäätöksiä on vielä aikaista kertoa, mutta selvää on, että viljelymaan kipsaaminen vaikuttaa sen eroosioherkkyyteen varsinkin ensimmäisenä talvena kipsaamisen jälkeen.

Lisäksi MTT kokeilee erilaisia teollisuudelta saatavia tuotteita hajakuormituksen vähentämiseen ja kehittää lannoitussuosituksia. Tekeillä on myös eroosion ennustemalli: jatkossa viljelijän on mahdollista saada karttapohjalta hyvinkin tarkat tiedot eroosioherkistä viljelyksistä.

- Me MTT:llä parhaillaan kehitämme sellaisia menetelmiä, joilla pystyttäisiin lohkojen välille jollain tarkkuudella sanomaan, minkälaista eroosio on. Varsinkin lohkojen sisälle pyritään saamaan tarkempia ennusteita, jotta hyvin pienipiirteisestikin viljelijä saisi tiedon, missä eroosioriski on, kertoo Turtola.

Tutkimusten mukaan valumisvesien kiinteiden hiukkasten merkitys vesistöjen kuormittajana voi olla paljon suurempi kuin vesiliukoisesta fosforista koituva kuormitus. Eroosion määrä savimaassa on noin yksi, kaksi tonnia hehtaaria kohden.

Lähteet: YLE Häme

Lue seuraavaksi