Wikileaks: Thaimaassa suuri huoli prinssin kyvyistä

Tietovuotosivusto Wikileaksin saamien tietojen mukaan Thaimaan johdossa epäillään vakavasti kruununprinssi Maha Vajiralongkornin kyvyä nousta maan kuninkaaksi. Huoli kuningas Bhumibolin jatkajasta on ajankohtainen, sillä 83-vuotias kuningas on sairastellut viime aikoina paljon.

Ulkomaat

Yhdysvaltain Bangkokin suurlähetystön raporttien mukaan prinssin kykyjä epäilee mm. kolme kuninkaan neuvonantajaa. Neuvonantajat ovat sitä mieltä, että Thaimaan tulevaisuuden kannalta olisi parempi, jos kruununperijäksi nousisi joku muu kuin prinssi Vajiralongkorn. Viesteissä viitataan kansa keskuudessa suosittuun prinsessa Sirindhorniin mahdollisena vaihtoehtona.

Yhdysvaltain entisen Thaimaan lähettilään raporteissa on mm. kriittisiä arvioita prinssin yksityiselämästä. Kolmatta kertaa naimisissa olevalla prinssillä kerrotaan olevan useita rakastajattaria, joista yksi asuu Münchenissä

58-vuotias Vajiralongkorn on herättänyt pitkään thaimaalaisissa ristiriitaisia tunteita, mutta asiasta ei voi keskustella avoimesti poikkeuksellisen tiukan kuningashuoneen mainetta varjelevan majesteettirikoslain takia.

Myös poliittisessa kamppailussa osin kyse monarkiasta

Wikileaksin vuotamien viestien mukaan Thaimaan vaikeimmat ja arkaluontoisimmat kysymykset ovat kuningashuoneen tulevaisuus ja suhtautuminen kiisteltyyn entiseen pääministerii Thaksin Shinawatraan.

Joidenkin arvioiden mukaan vuoden 2006 vallankaappauksen takana oli huoli entisen pääministerin Thaksin Shinawatran ja prinssin läheisistä suhteista. Maanpaossa elävän Thaksinin uskotaan yhä tapaavan silloin tällöin prinssi Vajiralongkornia ulkomailla.

Yleisempi arvio tähän asti on ollut kuitenkin se, että punapaidat suhtautuvat kriittisesti kuningashuoneeseen, erityisesti kunigatar Sirikitiin. Punapaidat on nähty osin vastapainona perinteiselle monarkiaa tukevalle eliitille. Keltapaidat taas ovat vannoneet näkyvästi kunkaan nimeen.

Kuningas Bhumibol on maailman pisimpään hallinnut monarkki.

Kuninkaan seuraajan ympärillä käytävä kuohunta huolestuttaa mm. Thaimaahan sijoittaneita yrityksiä, sillä kuninkaan mahdollisen kuoleman pelätään jyrkentävän poliittista kahtiajakoa ja johtavan hallitsemattomiin levottomuuksiin.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset