Lukashenka voittamassa Valko-Venäjällä

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka on ensi tietojen mukaan voittamassa maan presidentinvaalit selvästi. Valtiollisen television julkistaman ovensuukyselyn mukaan Lukashenka saisi liki neljä viidestä äänestä. Oppositio on ilmoittanut järjestävänsä illalla mielenosoituksen, jonka Lukashenka on kertonut estävänsä.

Ulkomaat
Valkovenäläinen mies ohittaa presidentinvaalimainostelineen Minskissä.
Valko-Venäjällä valmistaudutaan presidentinvaaleihin.Tatyana Zenkovich/EPA

Heti äänestyspaikkojen sulkeuduttua julkistettu ovensuukysely ennakoi Lukashenkalle 79,1 prosentin äänisaalista. Äänimäärä takaisi, ettei vaaleissa järjestetä toista kierrosta.

Ensimmäinen ovensuukysely julkistettiin äänestyksen ollessa vielä käynnissä. Valkovenäläisen EKOOM-laitoksen kysely ennakoi Lukashenkan saavan liki 75 prosenttia äänistä. Oppositioehdokkaista suosituin oli kyselyn mukaan Andrei Sannikov, joka olisi saamassa vain kuusi prosenttia.

Opposition mukaan poliisi on pidättänyt päivän aikana kymmeniä presidentin vastustajia eri puolilla maata. Poliiseja alkoi iltapäivällä kerääntyä Oktyabrskaya-aukiolle, missä oppositio on ilmoittanut järjestävänsä mielenosoituksen illalla. Lukashenka on uhannut kovilla otteilla jos kokoontuminen toteutuu.

Lukashenka on hallinnut maata vuodesta 1994. Analyytikoiden mukaan hänellä ei ole vaikeuksia päästä uudelle viisivuotiskaudelle. Lukashenka muun muassa hallitsee valtaosaa maan tiedotusvälineistä.

Opposition kärkinimi on Vladimir Neklajev, Suomessa neljä vuotta asunut Valko-Venäjän kirjailijaliiton entinen puheenjohtaja. Oppositiosta moni on päätynyt vankilaan, ja toimittajia on uhkailtu.

Lukashenkaa on pidetty Euroopan viimeisenä diktaattorina. Viime vuosina EU:n ja Valko-Venäjän suhteet ovat lämmenneet. EU-maiden ulkoministereitä vieraili syksyllä pääkaupungissa Minskissä. Heidän uskotaan lupailleen Lukashenkalle taloudellista tukea, jos sunnuntaiset vaalit sujuvat jotakuinkin mallikkaasti.

Etyjin tarkkailijana vaaleissa oleva kansanedustaja Kimmo Kiljunen arvioi sunnuntaina illansuussa YLE-uutisille, että vaalien järjestelyt ovat sujuneet tällä kertaa paremmin kuin aikaisemmissa vaaleissa. Kattavamman arvion vaaleista Etyj esittää vasta maanantaina.

Lähteet: YLE Uutiset, AP, AFP