Conte D'Amour on näytelmä pedofiilin ja uhrin mielentiloista

Itävaltalaisen, lapsensa kellariin vuosikausiksi teljenneen pedofiilin tapauksesta alkunsa saanut Conte D'Amour on jotain aivan käsittämätöntä, toteaa teatterikriitikkomme Jaana Semeri.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Henkilö näytelmästä CONTE D’AMOUR
Baltic Circle

Oikeastaan en ole varma otsikosta. En tiedä millaisia pedofiilin tai hänen uhrinsa mielentilat ovat. Onneksi.

Mutta voin kuvitella, että ruotsalaisen ja suomenruotsalaisen näyttelijäryhmän yhdessä valmistama esitys Conte D'Amour pääsee lähelle niitä.

Taiteen avulla kuviteltavissa olevia mielentiloja.

Itävaltalaisen, lapsensa kellariin vuosikausiksi teljenneen pedofiilin tapauksesta alkunsa saanut Conte D'Amour on joka tapauksessa jotain aivan käsittämätöntä. En tiedä mitä odotin näkeväni. Mutta jo esityksen nimi, "kertomus rakkaudesta", antaa viitteitä siitä, että tavanomaista sosiaaliraporttia on turha odottaa. Eikä sellaista totisesti saadakaan.

Ei nähdä mitään tavanomaista. Ei analyysiä, ei tuomiota, ei selitystä tapahtuneelle. Ei saada tietää mitään elämänkerrallista, ei kuulla kenenkään versiota tapahtumista. Tekstin tekijä ei tarkastele tapahtumia ulkopuolisena vaan on yksi näyttelijöistä. Toisin sanoen: katsoja joutuu itse päättämään ja kestämään.

Mitä sen sijaan nähdään, on neljä vakavasti häiriintynyttä ihmistä ja heidän kammottava selviytymisleikkinsä.

Nähdään matalan, valkoisen, siistin aidan rajaama näyttämökuva, jossa on kaksi tasoa. Ylempi taso on olohuone, jossa perheen isä käväisee välillä. Sen alla, heikosti valoa kajastavan paksun muovin takana, ovat lapset ja tapahtuu kaikki se. Me katsojat näemme tapahtumat vain kahdelta videoscreeniltä, neljän näyttelijän itse kuvaamina.

Videotekniikka ei tässä tapauksessa ole vain tekniikkaa kuten videot usein teatterissa, vaan tuo tapahtumat ja henkilöt shokeeraavan lähelle katsojaa.

Ja koska emme itse voi valita mitä näemme, vaan koemme kaiken henkilöahmojen häiriintyneiden tajuntojen heijastumina, meidät pakotetaan tirkistelijöiksi. Pelkästään tämä seikka tekisi tästä esityksestä poikkeuksellisen ja rohkean. Hyvin pian tajuamme, että tuolta tilanne on voinut tuntua tekijästä ja kohteista.

Istua katsomossa ja tuntea jotain, mitä he ovat voineet tuntea - se on järkyttävää.

Tämän loistokkaan teatterivuoden esityksistä, joista yksi on toistaan ihmeellisempi eri tavoin, on pakko nyt todeta: Conte d'Amour on vielä enemmän.

Siinä on niin paljon tarkkoja tekoja ja kuvia. Kuten nyt koko jutun aloittanut, kommentoimaton video betonimyllystä ja miehestä. Miten komeasti kehitetään hiipivä kauhu, jonka muodostaa näennäisen arkinen työtilanne. Mylly jauhaa ja mies muuraa.

Koska kaikki näyttelijät, myös tytön esittäjä, ovat nuoria miehiä, tapahtumien eroottinen lataus korostuu. Esimerkiksi. Aidosti pelottavan äänimaailman katkaisee aika ajoin häkellyttävän roisisti käytetty musiikki. Tyttö laulaa mm. Lionel Richien Hellon niin sydämeenkäyvästi ja niin kammottavan härskissä yhteydessä, että itku tulee katsojallekin siinä missä näyttelijälle. Kaikkinensa näyttelijäntyö on aivan ihmeellistä, merkillistä, omaa.

Vielä eräs seikka. Ennen esitystä kerrotaan, että väliaikaa ei ole ja että yleisö saa halutessaan käydä baarissa tai muuten vaan jaloitella.

Ja kylläpä yleisö niin tekeekin! Itse en hievahtanut mihinkään. Mutta kun aikansa kuunteli ja katseli ees-taas ramppaavaa joukkoa oluttuoppeineen, tajusi, miksi sekin kuului tähän juttuun. Niinhän se elämä menee. Tehdään mitä tehdään eikä tiedetä mitä seinän takana tai kellarissa tapahtuu. Tai välitetä.

Lähteet: Jaana Semeri Jaana Semeri on tv-tuottaja ja toimittaja YLE Kulttuurissa. Hän rakastaa elokuvia, teatteria ja kirjoja. Mutta ei aina. Toisin kuin muotia, käsitöitä ja kissoja.