1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

ENRON - kun mikään ei olekaan mitään

Kuohuviiniä kaupunginteatterin aulassa, ilta-auringon kajossa. Paikalla nuorekkaita poliitikkoja, talous-ja kulttuuritoimijoita sekä muuta ensi-iltaväkeä. Odottelemme innokkaasti kuhisten uutta brittinäytelmää Enron, jonka Kari Heiskanen on ohjannut.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Iikka Forss ja Eero Aho näyttelevät Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä Enron.
Iikka Forss (vas.) ja Eero Aho näyttelevät Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä Enron.YLE

Nuoren englantilaisen näytelmäkirjailijan Lucy Prebblen päätä ei palella. Hän käsittelee isoja aiheita toisensa jälkeen: pedofiliaa, puhelintyttöjä ja nyt siis Enronia, vuosituhannen vaihteen suurta talousskandaalia. Kari Heiskasen ohjaukset taas herättävät syystäkin kiinnostusta ja jos mikä, niin talous on tämän hetken SE aihe teatterissa.

Enronin mainoskampanja on ollut näkyvä ja odotukset korkealla. Valtalehden muutaman päivän takainen artikkeli oli vielä tuoreistanut meidän huonomuististenkin käsitystä tapahtumain kulusta. Kohta me sitten näkisimme, millainen olisi näytelmä valtavan talousmahdin noususta ja tuhosta, uhkapelistä, joka niin valitettavan osuvasti ennakoi nykyhetken romahduksia ja taantumaa.

Odotukset sekä täyttyvät että eivät. Näytelmä on asiallinen ja hallittu. Silti hiukan ihmettelen, että miksi kirjailija on niin arvostettu kotimaassaan Englannissa.

Ymmärrän paremmin miksei valtavaa menestystä tälle näytelmälle todella kilpailuhenkisessä (!) amerikkalaisessa teatterimaailmassa tullut.

Toki teksti on ammattitaitoinen esitys siitä, miten tehdään tyhjästä rahaa. Ja yhtä napakka tiivistys siitä miten ahneudella on p-nen loppu. Mutta kovin paljon muuta se ei valitettavasti ollut. Asiatasolla jokin aika sitten aiheesta näkemäni dokumenttielokuva oli paljon runsaampi.

Myös draamana dokumentti oli tällä erää kiihkeämpi kuin näyttämöversio. Ohjaus on kyllä tyypillistä Heiskasta, laadukasta ja selkeää. Draama etenee hallitusti, rytmikkäästi, musikaalisesti ja visuaalisesti. Meno on sopivan miehistä. Matemaattista, totesi ensi-ilta kavaljeerini.

Toisin sanoen: esitys on viileä, etäinen, yllätyksetön. Pukumiehet siellä näyttämöllä tuntuivat riehuvan valkoisessa maailmassaan, me katsomossa - monet samanoloisia pukumiehiä - olimme turvassa. Katselimme näyttämöhenkilöitä ikään kuin mikroskoopin läpi, aivan kuten vakuutusyhtiön mainoksessa tarkkaillaan hiiriä. Mutta toisin kuin mainoksessa pienetkin yksityiskohdat tulevat lähelle, Helsingin kaupunginteatterin suuri näyttämö oli ja pysyi kaukana.

Ja kuitenkin me olemme kaikki vaarassa hukkua näitten ahneuden aaltojen (upeasti ajateltu käsiohjelman kansi) syövereihin. Me ja muu maailma. Meidän olisi pitänyt pelästyä edes vähän, kokea edes hiukan epävarmuutta, miettiä edes hetken omia ja yhteiskuntamme viime aikojen kulutustottumuksia. Omaa rahan himoamme. Sen sijaan poistuimme viilenevään yöhön kovin tyyninä. Ja tämä ei ole hienosti näytelmän syövereihin heittäytyneen näyttelijäjoukon syytä.

Minulle jäikin parhaiten mieleen kaksi asiaa: hirmuliskot ja eräs kysymys. Hirmuliskot? Enpä paljasta enempää, mutta ne ovat ehdottomasti hurmaavimmat mielikuvitushahmot, joita olen vuosikausiin teatterin lavalla nähnyt. Liekö kiitos puvustaja Sari Salmelan? Se kysymys, jonka näytelmän pääkonna - oivallinen Eero Aho - kysyy, on: "Kumpi voittaa, ahne vai epäpätevä?" Ahneella hän tarkoittaa kaltaisiaan ja epäpätevällä poliitikkoja, jotka eivät osaa laittaa niitä kuriin.

Niinpä.

Lähteet: Jaana Semeri on tv-tuottaja ja toimittaja YLE Kulttuurissa. Hän rakastaa elokuvia, teatteria ja kirjoja. Mutta ei aina. Toisin kuin muotia, käsitöitä ja kissoja.

Lue seuraavaksi