Soini: Etelä-Eurooppa ulos rahaliitosta

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä koko Etelä-Eurooppa pitäisi irrottaa EU:n talous- ja rahaliitosta. TV1:n Ykkösaamussa vieraillut Soini ei usko, että Suomi saa Kreikalle lainaamiaan rahoja takaisin.

talous
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini Ylen Ykkösaamun vieraana 15.5.2010.
YLE

- Meidän herrat harhauttavat tietoisesti. En usko, että Katainen ja Vanhanen todella luulevat, että koko 1,6 miljardin euron potti saadaan takaisin, Soini sanoi.

Soini kuvaili ”aivan törkeäksi” esitystä, jonka mukaan EU-maiden budjetit alistettaisiin EU:n komission ennakkotarkastukseen. Hänen mielestään talouskriisiä käytetään keppihevosena EU:n kehittymiselle liittovaltion suuntaan.

- Ennen kun Neuvostoliitossa oli ongelma, niin vastaus oli siihen, että lisää sosialismia. Nyt kun EU:ssa on ongelma, niin asiantuntijat, tai sellaiseksi itseään tituleeraavat, sanovat, että lisää integraatiota. Goljatti on nyt happiteltassa ja sille on ostettu vähän aikaa, Soini sanoi.

”Vanhat puolueet haluavat liittovaltion”

Soinin mukaan EU:lla on kaksi tietä: toinen vie liittovaltioon, toinen takaisin väljempään talous- ja vapaakauppaliittoon. Hän kannattaa jälkimmäistä.

Europarlamentaarikko Ville Itälä (kok.) kirjoitti blogissaan alkuviikosta, että ”Ruma sana on kuitenkin sanottava niin kuin se on: on siirryttävä liittovaltion suuntaan.” Tähän Soini:

- No niin, sieltä se nyt rupeaa luu paistamaan. Tämähän on kaikkien vanhojen puolueiden linja Suomessa. Ville Itälä tulee kertoneeksi sen totuuden, että tämä ei ole pelkästään kokoomuksen linja, vaan myös sosiaalidemokraattien ja kepun linja, Soini sanoi.

Eduskuntavaaleissa keskikokoiseksi puolueeksi

Perussuomalaisten puheenjohtajan tavoite ensi vuoden eduskuntavaaleissa on nostaa puolueensa kannatukseltaan keskisuureksi puolueeksi vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa samaan sarjaan. Myös hallitusvastuu kiinnostaa, Soini kertoi.

Soinin oma tavoite on päästä läpi Uudeltamaalta, ja toiveissa on, että äänimäärä olisi viisinumeroinen luku.

Lähteet: YLE Uutiset